Amnestyn kampanjakuva.
Blogi

Opettaja, annatko sen tapahtua?

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet uudistuivat, ja paikallisia opetussuunnitelmia ja uusia oppikirjoja kirjoitetaan. Opettajankoulutuslaitoksissa pohditaan, miten vastata opetuksessa uuden opetussuunnitelman tuomiin vaatimuksiin. Ilmassa on paljon muutosta, mutta samaan aikaan myös paljon upeita mahdollisuuksia.

Teksti: Globaalikasvatus tutuksi

Tällä opetussuunnitelmakierroksella tuntuu siltä, että perusteiden kirjoittajat ovat ottaneet ihmisoikeuksien edistämisen vakavasti, ja niiden toteuttaminen on sisällytetty kaikkeen koulutyöhön, niin eri oppiaineisiin kuin koulun toimintakulttuuria ohjaaviin periaatteisiinkin.

Ihmisoikeusjulistukset ja –sopimukset, kuten esim. YK:n ihmisoikeuksien julistus ja Lapsen oikeuksien sopimus, tulisikin itsessään nähdä opettajan arkisina työkaluina, joiden kautta opettaja ja oppilaat yhdessä voivat rakentaa hyvää luokkahenkeä ja näin taata ihmisarvoista elämää kaikille. Tärkeää on, että oppilaat pystyvät itse pohtimaan ja ymmärtämään, mitä sopimuksen sisältö heidän oman elämänsä kannalta tarkoittaa, niin yksilöinä kuin ryhmän jäsenenä. Varhainen ymmärrys ihmisoikeuksista, mutta myös niihin liittyvistä vastuista on ensiarvoisen tärkeää.

Lapsi oppii mallista. Paras tapa juurruttaa ihmisoikeussopimusten henkeä lapsiin, on toimia itse esimerkkinä. Työn ytimessä tulee olla itselle ammattieettisesti kirkastuneet käsitykset tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

Ihmisoikeussopimusten hengen saavuttaminen omassa työssä vaatii vanhojen toimintaperiaatteiden ravistelua ja omien rutinoituneiden tapojen uudelleen tarkastelua. Se vaatii myös kouluttautumista, tiedon hankintaa ja keskustelua työyhteisön kanssa hankalistakin teemoista.

Kulttuurisen ja yhteiskunnan monimuotoisuuden ymmärtäminen ja huomioon ottaminen omassa työssä vaatii opettajalta avointa mieltä ja aktiivista otetta. Opettajan tulee edistää arvostavan vuorovaikutuksen taitoja ja kykyä luoda luokkaan luottavaista ja turvallista ilmapiiriä, jossa jokainen lapsi voi olla oma itsensä. Tämä edellyttää sitä, että opettajalla on ajantasaista tietoa eri vähemmistöryhmien tilanteesta ja heidän kohtaamistaan erilaisista ihmisoikeusloukkauksista.

Tavoite aktiivisesta kansalaisesta ja yhteiskunnan täysivaltaisesta toimijasta ei voi toteutua, jos lapset ja nuoret eivät saa tietoa itselleen kuuluvista ihmisoikeuksista. Ymmärrys siitä, että ihmisoikeudet ovat osa globaalia oikeusturvajärjestelmää ja että jokainen on oikeutettu nauttimaan oikeuksistaan, on tärkeää. Sen hahmottaminen, että maailmassa on yhteisesti sovittuja toimintatapoja, jotka turvaavat yksilön oikeuksia suhteessa valtiovaltaan, voi monelle lapselle ja nuorelle olla helpottava tieto.

Perusopetuksen tehtävänä on antaa perusta ihmisoikeuksia kunnioittavaan maailmankansalaisuuteen ja rohkaista oppilaita toimimaan myönteisten muutosten puolesta. Tänä päivänä mahdollisuus saada tietoa ihmisoikeusongelmista ja tavoista toimia niiden ehkäisemiseksi on kaikkien saatavilla. Meillä on myös maailman parhaat opettajat ja rehtorit sekä huippuhyvät opettajankoulutuslaitokset – mahdollisuus onnistua on siis vain sinusta kiinni, opettaja. Annatko sen tapahtua?

***

Koulu maailmaa muuttamaan –hankkeen Ihmisoikeudet ja lapsen oikeudet -koulutuskokonaisuus innostaa pohtimaan lapsen oikeuksia ja ihmisoikeusperustaisuutta koulun arkipäivässä, tarjoaa tietoa ihmisoikeuskasvatuksesta osana uusia opetussuunnitelmien perusteita sekä tarjoaa innostavia ja osallistavia menetelmiä ihmisoikeuskasvatukseen käytännössä.

Koulutuskokonaisuus käsittelee myös ihmisoikeuskasvatuksen erityispiirteitä sekä antaa tietoa ja ymmärrystä ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien historiasta, arvoista, normeista sekä toimintaperiaatteista. Koulutuskokonaisuuden ovat suunnitelleet Amnestyn, Ihmisoikeusliiton, Interpedian ja Plan Suomen globaalikasvatuksen asiantuntijat.

Maarit Pihkala

Kirjoittaja työskentelee Amnestyn Suomen osastossa ihmisoikeuskasvatuksen asiantuntijana.

***

Teksti pohjautuu 2.9.2015 Amnestyn blogissa julkaistuun Maarit Pihkalan Opettaja, annatko sen tapahtua? -kirjoitukseen.

Kirjoitus on osa Globaalikasvatus tutuksi -blogisarjaa, jossa globaalikasvatuksen asiantuntijat järjestöistä ja tutkimuskentältä, opettajat ja kehityspolitiikan ammattilaiset kirjoittavat globaalikasvatuksesta.

Vinkkejä ja materiaaleja ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien käsittelyyn koulussa

Kutsu kouluvierailija

Kaipaatko vaihtelua opetukseesi tai uutta näkökulmaa globaalikasvatukseen? Onko järjestettävänäsi teemapäivä tai muu tapahtuma?

Plan Suomen Lapsen oikeuksien lähettiläät vierailevat ja järjestävät päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotaloissa ja -järjestöissä toiminnallisia hetkiä liittyen lapsen oikeuksiin ja kehityskysymyksiin. Lähettiläillemme voi esittää toiveita vierailun aiheesta ja tunnin sisällöstä. Tunnit ovat vastaanottajalle maksuttomia. Tilaa vierailija Planin Globaalikoulusta!

Materiaalia ja harjoituksia koulutyöhön

Tilaa kouluusi Interpedian maapaketti, joka esittelee Nepalin, Etelä-Afrikan, Intian, Etiopian, Kolumbian, Thaimaan tai Kiinan kulttuuria sekä näissä maissa asuvien ihmisten elämää. Ne käyvät hyvin erilaisten teemapäivien tai tapahtumien järjestämiseen ja maiden kulttuureihin tutustumiseen. Erityisesti käsitellään lasten asemaa ja arkea tuossa maassa.

Ihmisoikeudet.net -sivustolle on koottu perustiedot ihmisoikeuksista ja oikeuksien toteutumista tarkastellaan eri globaalikasvatukseen liittyvien teemojen kautta kansainvälisesti ja Suomessa. Sivusto on yhteistyössä eri ihmisoikeusjärjestöjen kokoama ja ylläpitämä. Opettajalle -osiosta löytyy valmiita tehtäviä oppilaitoksissa eri kouluasteille toteutettavaksi.

Tutustu myös globaalikasvatus.fi -sivuston vinkkipankkiin, johon on koottu kansalaisjärjestöjen harjoituksia ja menetelmiä ihmisoikeuksien käsittelyyn ja lapsen oikeuksien käsittelyyn.

Unicefin ihmisoikeuskasvatuksen materiaalipankista voi hakea harjoituksia, menetelmiä ja materiaaleja eri oppiaineisiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Ihmisoikeuskampanjoita osaksi koulutyötä

Amnestyn Turvallista matkaa – päivätyökeräyksessä 2016-2017 yhdistyvät ihmisoikeuskasvatus pakolaisteemasta ja varainhankinta koulussa.

Amnestyn Kirjeitä Vapaudelle -kampanjan Koulujen kirjemaratonissa oppilaat kirjoittavat vetoomuskirjeitä ja solidaarisuuskortteja ihmisoikeusloukkauksia kokeneiden ihmisten tukemiseksi. Kampanja sisältää kattavan opettajanoppaan, oppilaan materiaalipaketin sekä verkkokoulutusta kampanjan toteuttamiseksi.

Sosiaalisen median ryhmiä, joihin liittyä

Amnesty koulussa -facebookryhmä

Kansainvälisyys ja globaalikasvatus kouluissa -facebookryhmä

 

Uusimmat artikkelit