Blogi

Uusi nuorisolaki vahvistaa nuorten vaikutusmahdollisuuksia

Valtioneuvoston esitys uudeksi nuorisolaiksi on valmistunut. Sen tavoitteena on vahvistaa nuorten vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta yhteiskunnassa. Taustalla vaikuttavat myös globaalikasvatuksen edistämät arvot.

Teksti: Sanna Rekola

Uusi nuorisolaki astuu voimaan 1.1.2017. Sen tavoitteena on edistää nuorten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

Lain lähtökohtina ovat yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys, kestävä kehitys, terveet elämäntavat, ympäristön ja elämän kunnioittaminen sekä monialainen yhteistyö. Globaalikasvatuksen näkökulmasta laki antaa hyvät edellytykset maailmankansalaisen identiteetin muodostumiselle ja aktiiviselle yhteiskunnalliselle toimijuudelle.

Laissa säädetään myös uudesta valtakunnallisesta nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta, joka olisi valtion nuorisopolitiikan keskeinen suunnittelun ja ohjauksen väline. Valtioneuvosto hyväksyisi ohjelman, joka neljäs vuosi. Uuden lain mukainen ensimmäinen ohjelma hyväksyttäisiin vuosille 2017 – 2019 ja sen puitteissa voitaisiin myös myöntää valtionapua nuorisoalan toimijoille. Valtionapukelpoiseksi valtakunnalliseksi nuorisoalan järjestöksi voidaan hyväksyä rekisteröity yhdistys tai säätiö, joka toteuttaa lain tavoitteita.

Lue lisää:

Minedu.fi: Uusi nuorisolaki voimaan tammikuussa 2017 (29.6.2016)

Uusimmat artikkelit