Blogi

Järjestöt kommentoivat lukion OPS-luonnosta

Globaalikasvatuksen parissa toimivat kansalaisjärjestöt lähettivät yhteiset kommenttinsa lukion valtakunnallisen opetussuunnitelman luonnokseen. Lukion uusi OPS näyttäisi olevan vahvasti globaalikasvatuksen asialla.

Teksti: Sanna Rekola

Lukion valtakunnallinen opetussuunnitelman näyttäisi luonnoksen perusteella jatkavan jouhevasti perusopetuksen uuden opetussuunnitelman viitoittamalla tiellä, vaikka päivityksessä keskityttiinkin vain akuuteimpiin muutostarpeisiin. Globaalikasvatuksen teemat yhdenvertaisuudesta kestävään kehitykseen ja ihmisoikeuksiin ovat vahvasti esillä niin arvoperustassa, aihekokonaisuuksissa kuin oppiaineiden sisällöissä.

Globaalikasvatusverkoston toimijat kokosivat yhdessä kommentteja luonnokseen liittyen. Monessa kohdassa kommentiksi riitti kiitos, mutta paikoin tekstiin toivottiin tarkennuksia. Esimerkiksi käsitteiden käyttöön toivottiin lisää johdonmukaisuutta, jotta vaikeisiinkin aiheisiin olisi helpompi tarttua. Käsitteitä pitäisi myös avata, jotta kaikki ymmärtäisivät varmasti, mitä niillä tarkoitetaan.

Yleisellä tasolla toivottiin lisää arvopohjan huomioimista oppiaineiden sisällöissä. Kestävän kehityksen ja globaalin vastuun kysymykset painoittuivat osassa oppiaineita syventäviin kursseihin, jolloin tärkeä tieto ei tule kaikkien saataville.

Aihekokonaisuudet, joilla pyritään syventämään arvoperustan painotuksia ja vahvistamaan oppiaineiden välisiä kytköksiä alleviivasivat hyvin tulevaisuuden kansalaistaitoja. Mukaan toivottiin kuitenkin vielä lisää syvyyttä ja arvoperustassa esille nostettujen painotusten käsittelyä.

Oppiainetasolla arvoperusta heijastui järjestöjen mielestä melko epätasaisesti. Osassa oppiaineista, kuten maantiedossa ja elämänkatsomustiedossa, linkki oli vahva, eikä sisällöissä ollut juurikaan korjattavaa. Osaan oppiaineista toivottiin lisää vaihtoehtoisia näkökulmia. Esimerkiksi historia tuntui toistavan perinteisiä näkökulmia.

Lukion uuden opetussuunnitelman laadinta jatkuu opetushallituksessa. Opetussuunnitelman on tarkoitus valmistua syyskuun 2015 loppuun mennessä. Voimaan valtakunnallinen OPS astuisi samaan aikaan perusopetuksen uuden OPSin kanssa 1.8.2016.

Lisätietoa:

Opetushallitus: Lukion opetussuunnitelman perusteiden päivittäminen
Järjestökoordinaattori Sanna Rekola, sanna.rekola@kepa.fi

Uusimmat artikkelit