Blogi

Järjestö, ilmoittaudu mukaan vuoden 2015 Educa-messuille

Opetusalan valtakunnallinen suurtapahtuma Educa järjestetään jälleen 23.-24.1.2015 Helsingin Messukeskuksessa. Kansalaisjärjestöt esittäytyvät yhteisellä Kansalaisvaikuttamisen torilla, jonka koordinoinnista vastaa Kepa.
Ilmoittautuminen Kansalaisvaikuttamisen torille 2015 päättyy jo 30.6!

Teksti: Minna Mannert

Kansalaisvaikuttamisen tori tarjoaa järjestöille mahdollisuuden esitellä omaa asiantuntemustaan, pedagogisia menetelmiään ja materiaaliaan. Kullakin järjestöllä on oma esittelypisteensä alueella, mutta yhteinen alue tuo näkyvyyttä (mm. oma kyltti, Messukeskuksen tiedote aiheesta ja torialue esillä messujen ohjelmalehdessä) ja mahdollisuuden jakaa vinkkejä osallistumiseen muiden järjestöjen kanssa. Yhteisellä alueella pienin mahdollinen esittelypiste on 2m2, muualla messualueella pisteiden minimikoko on 6m2. Aluetta elävöitetään myös pienimuotoisella yhteisellä ohjelmalla, jonka suunnittelusta vastaavat järjestöt yhdessä. Torialue on kasvanut vuosi vuodelta ja tammikuussa 2014 mukana oli 34 järjestöä. Messuilla vieraili tammikuussa noin 15.000 opettajaa. Torin kasvun myötä ilmoittautumisen aikataulua on hieman kiristetty aiemmasta, jotta tori ehditään suunnitella kunnolla. Kansalaisvaikuttamisen torin järjestöjen esittelypisteille on tarjolla seuraavat kokovaihtoehdot: 2,4,6,9 ja 12 m2. Lopulliseen ständihintaan vaikuttaa alueen kokonaiskoko, ja hinta varmistuu syyskaudella samassa yhteydessä, kun järjestöt hyväksyvät koko osastopiirroksen. Hinnat ovat suunnilleen samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Osallistumisohjeet: Mikäli järjestösi on kiinnostunut mukaan lähtemisestä ja haluat lisätietoja, lähetä kysymyksesi osoitteeseen: globaalikasvatus@kepa.fi Ilmoittautuminen tapahtuu seuraavasti: 1) ilmoittaudu Messukeskuksen verkkosivuille www.messukeskus.com/varaaosasto. Mainitse Lisätieto-kohdassa ”Kansalaisvaikuttamisen tori” ja 2) ilmoittaudu myös Kepaan, niin meillä on tieto kokonaisuudesta ja osaamme kutsua sinut suunnittelukokouksiin: globaalikasvatus@kepa.fi. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä: • järjestösi virallinen nimi • järjestösi yhteyshenkilön yhteystiedot sekä • järjestösi tarvitsema neliömäärä. Ständien kokovaihtoehdot ovat: 2,4,6,9 ja 12 m2 Pelisääntöjä: • Kansalaisvaikuttamisen tori on tapahtumassa suurehko alue ja järjestäjät aloittavat alueen suunnittelun jo kesän aikana. Siksi on tärkeää, että arvio Kansalaisvaikuttamisen torin osallistujista saadaan mahdollisimman varhain. Ilmoita siis mieluusti järjestösi jo mahdollisimman pian! Virallinen ilmoittautumisaika Kansalaisvaikuttamisen torille päättyy 30.6.2014 (Virallinen ilmoittautuminen osoitteessa www.messukeskus.com/varaaosasto) • Esittelypisteen (myös 2m2 miniosaston) voi myös jakaa toisen järjestön kanssa, siinä tapauksessa ilmoita selkeästi ilmoittautumisen yhteydessä, mikä järjestö (myös virallinen nimi) jakaa kanssanne osaston ja minkä osuuden maksatte itse. • Järjestöjen suunnittelukokous järjestetään 29.9 klo 14-16 Kepassa. Paikalla ovat Messukeskuksen yhteyshenkilöt. • Oman messupisteen kustannuksista, rakentamisesta ja sisällöstä vastaa kukin Kansalaisvaikuttamisen torille osallistuva järjestö itse, mutta seinät, matot ja perusvalaistus kuuluvat alueeseen. • Kukin järjestö on asiakassuhteessa Messukeskukseen, mutta aluesuunnitelma ja kokonaisuudesta (mm.hinta ja alueen osallistujat) neuvottelu kulkee Kepan kautta. • Mukaan tulevien järjestöjen tulee sitoutua Kansalaisvaikuttamisen torin yhteiseen messuetikettiin ja osallistua vähintään ennen messuja tammikuussa järjestettävään infotilaisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan 2-4 suunnittelukokoukseen syksyn / talven aikana. Kokouksissa kootaan järjestöjen yhteinen ohjelma ja sovitaan yhteisistä pelisäännöistä sekä jaetaan vinkkejä hyvään messuosallistumiseen. • Järjestöjen tulee varautua myös aktiivisesti kommentoimaan sähköpostitse Messukeskuksen tekemää alueen karttaluonnosta aikavälillä 19.9-24.9. • Messuilla on mahdollisuus järjestää myös omia ohjelmanumeroita, tietoiskuja tai työpajoja. Näiden varaamisesta jokainen järjestö vastaa itse. • Ohjelmaideoita voi ehdottaa OAJ:iin messuohjelmatoimikuntaan Jenni Arnkilille ja maksullinen näkyvyys (esim. tietoiskut) tilataan suoraan Messukeskuksesta.

Uusimmat artikkelit