Maailma koulussa -roll up.
Blogi

Ilmastokasvatus ja muita haasteita – Maailma koulussa -seminaareissa opeopiskelijat tutustuvat globaalikasvatukseen

Fingon koordinoima globaalikasvatusverkosto on jo lähes kymmenen vuotta järjestänyt opettajaksi opiskeleville globaaleihin teemoihin keskittyviä Maailma koulussa -seminaareja. Monelle opiskelijalla seminaari voi olla ensikosketus globaalikasvatuksen maailmaan.

Teksti: Sofia Viitala Kuva: Veikko Somerpuro / Kepa

Uudessa peruskoulun opetussuunnitelmassa globaalikasvatus mainitaan erikseen tekijänä, joka luo edellytyksiä YK:n kehitystavoitteiden mukaiselle oikeudenmukaisuudelle ja kestävälle kehitykselle. Opettajilta vaaditaan siis kykyä käsitellä haastavia globaaleja teemoja ja kannustaa toimimaan paremman maailman puolesta.

Opettajankoulutuksessa opetussuunnitelman muutos ei välttämättä globaalikasvatuksen osalta vielä näy. Fingon koordinoima globaalikasvatusverkosto on kuitenkin jo lähes kymmenen vuotta järjestänyt yliopistoilla Maailma koulussa -globaalikasvatusseminaareja.

Tänä syksynä seminaaripäiviä on järjestetty Helsingissä ja Raumalla ja vastaanotto on molemmissa yliopistoissa ollut innostunutta. Keväällä järjestöt jalkautuivat Joensuuhun, Turkuun ja Ouluun. Luennosta ja työpajoista koostuva päivä on toiminut monelle tulevalle opettajalle ensikasteena globaalikasvatuksen pariin.

Järjestötoimijoiden vetämät työpajat ovat onnistuneet haastamaan opiskelijoita ja innostaneet keskusteluja, kirvoittaneet kriittisiä mielipiteitä ja tuottaneet oivaltamisen elämyksiä. Nähdään tärkeänä, että nykyisenkaltaisessa globaalissa maailmassa myös globaalien teemojen käsittelyyn tarjotaan työkaluja.

Tänä syksynä järjestetyissä seminaareissa painotus on ollut ilmastonmuutoksen käsittelyssä. Monien muiden tavoin, myös opettajaopiskelijat kokevat ilmastonmuutokseen liittyen ahdistusta. Toiminnan mahdollisuus tuo kuitenkin toivoa: opettajana voi ohjata oppilaita aktiivisen ilmastotoimijuuteen. Raumalla kaikki opiskelijat näkivät ilmastonmuutoksen liittyvän työnkuvaansa tulevaisuudessa.

Seminaareissa tarjotaan tiedon lisäksi valmiuksia käsitellä globaaleja haasteita ja niiden aiheuttamia tunteita toivon pedagogiikkaa hyödyntäen. Luokkahuoneessa asioita ei tule kaunistella, mutta vaikutusmahdollisuuksia pitää tuoda esiin. Seminaareissa opiskelijoille korostetaan, että on tärkeää saada oppilaat myös toimimaan. Avainasemassa on kriittinen globaalikasvatus, johon sisältyy ennakkoluulojen ja stereotypioiden haastaminen sekä oman toimijuuden oivaltaminen.

Joulukuussa järjestetyssä Rauman seminaaripäivässä mukana työpajoja vetämässä oli myös Fingo, Oppimateriaalit ajan tasalle -työpajallamme. Työpajan pohjalla toimi tuottamamme oppikirjatyökalu, josta koulutussuunnittelija Maarit Pihkalakin kirjoitti taannoin blogissaan.

Työpajan ideana on oppikirjojen kriittinen tarkastelu oppimateriaalityökalua hyödyntäen ja opiskelijat tarttuivatkin innokkaasti haasteeseen. Ryhmissä pohdittiin, heijastuvatko opetussuunnitelman moninaisuuden, yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen arvot esimerkkeinä toimineisiin oppikirjoihin.

Opiskelijat löysivät kirjoista niin onnistumisia kuin myös kehittämisen kohteita. Esimerkiksi stereotypiat ovat usein syvään iskostuneita ja saattavat jäädä nopealla tarkastelulla huomaamatta. Tulevia opettajia tuleekin kannustaa tarkastelemaan oppikirjoja kriittisesti: materiaalit ovat valintojen tulosta ja rakentavat myös oppilaiden maailmankuvaa.

Muissa työpajoissa paneuduttiin esimerkiksi vihapuheeseen Planin johdattamana, uskontojen lukutaitoon ja vuorovaikutukseen Suomen Lähetysseuran kanssa ja kestävän kehityksen tavoitteisiin YK-liiton työpajassa. Työpajat tarjoavat opiskelijoille tiedon lisäksi myös käytännön vinkkejä globaalien kysymysten käsittelyyn oppilaiden kanssa.

Erityisesti käytännön harjoitukset ja ideat ovatkin seminaaripäivissä kysyttyjä. Opeopiskelijoilla on tarve saada vinkkejä haastavien aiheiden, kuten juuri ilmastonmuutoksen, käsittelyyn. Tähän löytyykin tukea kansalaisjärjestöjen globaalikasvatusmateriaaleista ja globaalikasvatuksen vinkkipankista.

Seminaaripäivät ovat ainakin osalla opiskelijoista herättäneet myös intoa saada opintojensa aikana lisää välineitä globaalien kysymysten kuten ilmastonmuutoksen opetukseen. Seurauksena he ovat alkaneet vaatia muutoksia yliopistolla. Aktiivinen kansalaisuus tarttuu siis myös opeopiskelijoihin!

Uusimmat artikkelit