Onko globaalikasvatus aidosti oikeudenmukaisuuden asialla vai toistaako se tahtomattaankin aikansa eläneitä mielikuvia kehityksestä? Kansainväliset tutkimukset haastavat globaalikasvatuksen ja koko kasvatuksen kentän tuottamaan kriittistä ajattelua helppojen vastausten sijaan.
Teksti: Katja Hintikainen
Haaste on todellinen myös suomalaisessa kontekstissa, sillä myös suomalaisten kehitysmaakuva ja käsitys kehityksestä on todettu asennetutkimuksissa yksipuoliseksi. Kehitysmaat nähdään pääasiassa köyhyyden, kurjuuden ja puutteen maina, joita riivaa niin korruptio kuin monet sairaudet. Itsensä suomalaiset mieltävät helposti auttajiksi, joita moraalinen velvoite ja sääli kehottavat auttaa maailman heikko-osaisia. Totuus on kuitenkin tätä luutunutta tarua monimutkaisempi ja globaalikasvatuksen tehtävä olisi tuoda tähän taruun uusia ulottuvuuksia, syvyyttä ja sävyjä.
Globaalikasvatuksen tarkoitus on kannustaa eri-ikäisiä ihmisiä aktiivisiksi maailmankansalaisiksi ja kehittää kansalaisten taitoja osallistua omalla tavallaan oikeudenmukaisen maailman rakentamiseen. Yhtä olennaista kuin tieto monimutkaisten maailmanrakenteiden ymmärtämiseksi on kannustaa ihmisiä toimimaan kansalaisina ja kanssaihmisinä, tekemään harkittuja valintoja ja päätöksiä omassa elämässään.
Odotukset globaalikasvatukselle ovat kieltämättä suuret. Haastetta ei vähennä se, että monimutkaiset globaalit rakenteet ja ilmiöt kuten ilmastonmuutos, maailmantalous ja kulutushyödykkeidemme tuotantoketjut, muuttoliikkeet ja siirtolaisuus sekä monet muut ilmiöt olisi esitettävä ymmärrettävässä ja jokaisen arkea koskettavassa muodossa. Tässä sorrutaan usein liiallisiinkin yksinkertaistuksiin ja tullaan huomaamatta vahvistaneeksi vallitsevia yksinkertaistettuja käsityksiä, sitä vanhaa tarua.
Tutkimuksen piirissä puhutaan pehmeästä ja kriittisestä globaalikasvatuksesta (soft vs. critical), jossa kriittinen lähestymistapa haastaa pehmeän. Pehmeä globaalikasvatus kertoo tarinoita ja tuo tietoa kehityksestä ja kehitysmaista viemättä kohdettaan kuitenkaan syvemmälle ilmiöiden syihin ja seurauksiin. Pehmeä globaalikasvatus vetoaa ihmisten auttamisen haluun ja pyrkii esittämään liiankin helppoja ratkaisuja viheliäisiin ongelmiin. Samalla se tulee päästäneeksi vastaanottajansa helpolla.
Kriittinen globaalikasvatus sen sijaan ensi töikseen myöntää, että helppoja ratkaisuja ei ole, mutta jos tahdomme vähentää eriarvoisuutta ja rakentaa oikeudenmukaista maailmaa, jossa ihmisillä itsellään on valta määritellä, mitä kehitys ja hyvä elämä on, on meidän ryhdyttävä töihin oman maailmankuvamme muuttamiseksi. Keskiössä on kysymys siitä, uskallammeko puhua asioista juuri niin vaikeina ja monimutkaisina kuin ne ovat. Uskallammeko kohdata ihmisten erilaiset tunteet, asenteet ja ajatukset ja pureutua niihin? Osaammeko tunnistaa pinnan alla olevat valtarakenteet ja mielikuvat, jotka meidän tulisi haastaa?
Oulun yliopistossa globaalikasvatuksen professuuria hoitanut Vanessa Andreotti ja tutkija Karen Pashby kritisoivat myös globaalikasvatukseen vahvasti kuuluvaa toiminallisuuden ajatusta siitä, että se ei saisi mennä syvemmän ajatustyön edelle, muodostua itsetarkoitukselliseksi. Kun esimerkiksi nuorten kanssa järjestetään vaatteiden tuunauspajoja tai kierrätysvaatteiden muotinäytöksiä he kyllä saavat elämyksiä ja hauskaa yhdessätekemistä. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon nämä aktiviteetit todella haastavat nuoren omia ajatusmalleja tuotantoketjuista tai kulutuksesta. Onnistuvatko toiminnalliset menetelmät avaamaan nuorten silmät valtarakenteille, joiden vuoksi esimerkiksi tekstiilituotannossa ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää eikä ylityötunteja laske kukaan?
Entä erilaiset hyväntekeväisyyskampanjat, joissa omalla toiminnalla voidaan kerätä varoja johonkin kehitysmaakohteeseen? Hyvää mieltä myyjäisten järjestämisestä tai vaatekeräyksestä koulun kummikoululle Aasiaan varmasti saa, mutta kuinka paljon tämän kaltainen toiminta todella avaa ihmisten silmiä köyhyyden ja eriarvoisuuden rakenteellisille syille. Tämänkaltaisessa toiminnassa osallistujalle tarjotaan auttajan ja hyväntekijän roolia. Haastaako tämä pohtimaan kunkin omaa roolia eriarvoisuuden tuottajana ja pohtimaan niitä omia valintoja, jotka itse asiassa syventävät globaalia eriarvoisuutta?
Kiinnostavan lisän keskusteluun tuo Riina Yrjölän tuore väitöskirja. Yrjölä toteaa, että hyväntekeväisyystoiminnastaan tunnettujen superjulkkisten Bob Geldofin ja Bonon välittämä kuva Afrikan ja Euroopan suhteesta on karu. Hyväntekeväisyyseetoksessa Afrikka näyttäytyy kurjuuden mantereena, auttamisen kohteena. Länsimaalaiset puolestaan tuovat omassa ylivertaisuudessaan ongelmiin ratkaisut. On varmasti totta, että herrojen kaltaiset julkkikset ja suuret yleisötapahtumat tuovat tärkeitä kysymyksiä myös suomalaisten tietoisuuteen, mutta pitkällä aikavälillä olisi olennaisempaa pohtia millaisia rakenteita, valta-asetelmia ja mielikuvia apua odottavista afrikkalaisista tämän kaltainen toiminta luo ja vahvistaa.
Globaalikasvatuksen parissa toimivien tutkijoiden viesti onkin, että kriittisen globaalikasvatuksen tehtävä on viedä ihmiset ongelmien alkujuurille, auttaa näkemään kuinka meistä jokainen osa ongelmaa ja halutessaan myös osa ratkaisua. Kriittisen globaalikasvatuksen ytimen voisi tiivistää itsereflektioon. Globaalikasvatuksen tulisi haastaa vallitsevat stereotypiat, luutuneet mielikuvat ja suoranaiset väärät käsitykset kehitysmaista, mutta yhtälailla meistä itsestämme ja Suomesta ja länsimaista. Toisekseen on luotettava vastaanottajan kykyyn ymmärtää, että kehitysmaiden köyhyyden syy ei olekaan yksinkertaisesti ”alikehitys” tai puute esimerkiksi koulutuksesta ja terveydenhuollosta vaan kyse on monimutkaisista taloudellisista ja sosiaalisista rakenteista sekä valtasuhteista, joita ei muuteta vain auttamalla kehitysmaiden köyhiä vaan rakenteiden murtaminen vaatii muutosta myös pohjoisella pallon puoliskolla ja meidän maailmankuvassamme.
Toivonkin, että jatkossa globaalikasvatuskentällä on rohkeutta rikkoa helppojen ratkaisujen illuusio, esittää maailma juuri niin monisävyisenä kuin se on ja silti antaa ihmisille taitoja ja halua toimia heidän mielestään hyvän elämän ja oikeudenmukaisen maailman puolesta. Tulevaisuuden globaalikasvatus on enemmän oman elämän vallankumousta ja vähemmän tarinoita toisista ja toiseudesta.
Lue lisää aiheesta: Yrjölän väitöskirja The global politics of celebrity humanitarianism (linkki)
