Globaalikasvatusverkosto voi yhteisvoimin osallistua alan kannalta kiinnostaviin tapahtumiin ja nostaa niissä esiin globaalikasvatuksen sisältöjä ja menetelmiä erityisesti kasvattajien työn tueksi. Verkoston toiminnasta ja järjestöjen työstä kerrotaan monissa tilaisuuksissa myös Fingon toimesta. Verkosto on viime vuosina ollut esillä keskeisissä opetusalan ja nuorisotyön valtakunnallisissa tapahtumissa.
Globaalikasvatusverkosto on jo lähes kymmenen vuoden ajan ollut mukana opetusalan suurtapahtumassa Educassa. Educan Kansalaisvaikuttamisen torilla messukävijät saavat kootusti tietoa globaalikasvatusjärjestöjen tuesta ja tarjonnasta kasvattajille ja oppilaitoksille. Educa järjestetään vuosittain tammikuun lopussa.
Kansalaisvaikuttamisen torille voivat hakea mukaan järjestöt, jotka ovat Fingon koordinoiman globaalikasvatusverkoston ja/tai Fingon jäseniä ja edistävät globaalikasvatuksellaan ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja valtakunnallisten opetussuunnitelmien mukaisia arvoja ja tavoitteita. Fingolla on oikeus valita torille mukaan tulevat näytteilleasettajat ja varmistaa, että toimijat sitoutuvat noudattamaan Kansalaisvaikuttamisen torin ja syrjinnästä vapaan alueen periaatteita. Kukin toimija maksaa osallistumismaksunsa itse. Torilla mukana oleville järjestöille messupaikan hinta on hieman tavallista osastopaikan hintaa edullisempi.
Lisätietoja: Anna Kivimäki-Pelluz (anna.kivimaki-pelluz@fingo.fi)