Mistä puhutaan, kun puhutaan kehityksestä tai esimerkiksi rikkaudesta? Mihin käyttämämme termit pohjautuvat? Fingolla työskennellyt Reija Mikkola kertoo Globaalikasvatusta-podcastin yhdeksännessä jaksossa sanoista ja mittareista, joilla kuvaamme maailmaa, kehitystä ja hyvinvointia ja niihin liittyvistä vääristyneistä käsityksistä.
Mikkola on työskennellyt kehitys- ja ympäristökysymysten parissa kymmenisen vuotta, mutta luettuaan Hans Roslingin kirjaa “Faktojen maailma”, hän joutui korjaamaan montaa käsitystään maailmasta. Hans Rosling on kansainvälisen terveydenhuollon professori ja pidetty luennoitsija, joka on erikoistunut maailmantilasta kertoviin tilastoihin ja siihen, miten mielemme helposti vääristää näitä faktoja.
”Me ihmiset tietysti halutaan kuvata maailmaa selkein helposti ymmärrettävin käsittein. Se on sinänsä tosi luonnollista. Esimerkiksi, että jaottelemme maat kehitysmaihin ja teollisuusmaihin tai rikkaisiin ja köyhiin maihin. Siinä käy kuitenkin helposti niin, että yksinkertaistamme asioita liikaa ja hahmotamme maailman liian mustavalkoisesti.”
Mikkola huomasi kuinka hankalaa oli löytää sopivia termejä maailman kuvaamiseksi, kun puhutaan vaurauden tasoista tai hyvinvoinnin tai kehityksen tasoista. Aina kun hän käytti termiä “rikkaat maat” teki mieli tarkentaa, että taloudellisesti rikkaat tai niin sanotut rikkaat maat. Pahiten hänen korvaansa särähtää termi kehitysmaa, ja hän viittasikin mieluummin etelän maihin tai köyhempiin maihin. Silti mitkään näistäkään termeistä eivät tuntuneet täysin kattavilta tai sopivilta.
”Perinteisesti on puhuttu kehitysmaista ja teollisuusmaista. Tämä on perustunut tietyillä indikaattoreilla määriteltyyn kehityksen tasoon; joko vähemmän kehittyneeseen eli kehitysmaahan tai kehittyneempään eli teollisuusmaahan. Indikaattorien keskiössä on ollut perinteisesti bruttokansantuote. Tämä termistö on syntynyt kehitysyhteistyön kontekstissa, jossa rakenne on ollut se, että rikkaat maat tukevat taloudellisesti köyhempiä maita kehityksessä. Ja tämä “avustusasetelma” on sinänsä edelleen ajankohtainen esimerkiksi siinä mielessä, että rikkaammilla mailla on velvollisuus tukea köyhempiä maita, esimerkiksi ilmastotoimissa tai biodiversiteetin suojelussa”, Mikkola kertoo ja jatkaa:
”Mutta me ei oikeastaan enää tänä päivänä voida puhua vain kahdesta eri kategoriasta, jossa olisi kehittyneet ja kehittyvät, tai rikkaat ja köyhät maat, tai ne etelä ja pohjoinen. Jos lähdetään esimerkiksi tarkastelemaan ihan taloudellista vaurautta, niin tänä päivänä tulotasoja on neljä eikä suinkaan kaksi ääripäätä. Ja valtaosa maista sijoittuu keskitienoille tulotasossaan. Voidaan palata myöhemmin tähän siitä näkökulmasta, että onko taloudellinen vauraus paras mittari hyvinvoinnille.
Jos ajatellaan kehitystä teollisuuden näkökulmasta ja maiden jakoa kehitys- ja teollisuusmaihin, niin voidaan huomata, että teollisuudesta suurin osa on nykyään jossain muualla kuin ns. teollisuusmaissa. Esimerkiksi vaate- ja elektroniikkateollisuus on pitkälti siirretty niin sanottuihin kehitysmaihin, esimerkiksi Kiinaan tai Intiaan. Ja mielenkiintoista tässä on se, että syytämme ilmastopäästöistä näitä maita, mutta itseasiassa valtaosa näistä tuotteista kulutetaan ns. teollisuusmaissa, joten itseasiassa kyse on välillisesti meidän päästöistämme.”
Mitä on kehitys?
Mitä itseasiassa on kehitys? Ihmismielellä on taipumus kiinnostua huonoista uutisista ja kiinnittää suhteessa enemmän huomiota vaikeuksiin kuin siihen, mikä on hyvin tai mennyt parempaan suuntaan. Medialla on myös tässä roolinsa, sillä dramaattiset eli huonot uutiset saavat suhteessa enemmän huomiota tai klikkauksia kuin ne hyvät uutiset, joten suhteessa tehdään enemmän huonoja uutisia. Mutta mitä oikeasti tulee maailmantilaan, jos tarkastellaan esimerkiksi naisten koulutustasoa, äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrää, elinajanodotetta tai rokotettujen lasten määrää, niin kaikki nämä asiat ovat menneet parempaan suuntaan.
Mikkola huomauttaa, että kehityksestä puhuttaessa, sitä tarkastellaan monesti länsimaisesta näkökulmasta.
”Ihan niin kuin ultimaalinen ihannepäämäärä olisi länsimaalainen kulutusyhteiskunta. Itse lähtisin kyllä vahvasti kyseenalaistamaan tätä ihannetta, sillä jos me tarkastellaan, millaista kehityksen polkua me ollaan kuljettu, niin esimerkiksi Suomessa keskiluokka elää tällä hetkellä pitkälti sellaisessa totaali yltäkylläisyydessä, jolla ei ole mitään realistisia rajoja. Uusi puhelin hankitaan vain siksi, koska halutaan se uusin malli. Vaatteet laitetaan jo uusina kierrätykseen (tai vaikka roskiin), kun heräteostos ei miellyttänytkään. Lounasta syödään buffeteissa, joissa puolet haetusta ruoasta heitetään suoraan roskiin. Koronatilanne on osaltaan osoittanut, kuinka keskiössä kulutus on meidän yhteiskunnassa – heti kun se vähenee merkittävästi, niin koko systeemi alkaa horjua.”
Mikkola nostaa esiin kulutuksen rajattomuuden ja on varma siitä, että tulevaisuudessa ihmetellään tätä yltäkylläisyyden aikaa, jota aikaisemmat ja tulevat sukupolvet eivät voi kuvitellakaan. Hän uskoo, että tämä tulee todennäköisesti pian muuttumaan – tapahtuuko se meidän itsemme toimesta vai ulkoisesta pakosta, se jää nähtäväksi.
Henkinen hyvinvointi vaakalaudalla
Mikkola nostaa esiin myös henkisen hyvinvoinnin.
”Länsimaissa vallitsee tietty yhteydettömyys, niin ympäristöön kuin toisiimme. Tästä syystä kyseenalaistaisin hyvin vahvasti, ollaanko me niitä kaikista kehittyneimpiä tai hyvinvoivimpia – muuten kuin materialistisesti. Esimerkiksi onnellisuudentutkimuksessa on todettu, että yhteisöllisyys ja tiiviit tai hyvät ihmissuhteet ovat universaali yhteinen nimittäjä onnellisuudelle.”
Länsimaissa on tapana järjestää sosiaalinen elämä tänä päivänä niin, että eletään pienissä ydinperheissä. Yhteisöllisyys, mihin ihmisillä on luontainen kaipuu, on kadonnut. Yksinäisyys ja henkinen pahoinvointi on hyvin yleistä, etenkin nuorten keskuudessa. Sosiaalinen media voi luoda sellaisen illuusion, että ollaan yhteydessä, mutta ehkä se luo sen sijaan jopa enemmän yksinäisyyttä.
”No joo, mentiin ehkä melko kauas aiheen ytimestä. Mutta pointtina on se, että haluan kiinnittää huomiota siihen, mistä me puhutaan, kun puhutaan kehityksestä tai rikkaudesta? Että mitä se rikkaus on? Tai mitä se hyvinvointi tai kehitys on?”
Mikkolan mukaan tiettyjä faktoja tarkastellessa voidaan huomata kuinka iso kirjo on esimerkiksi siinä miten taloudellinen vauraus jakautuu maailmassa. Tai voidaan tarkastella infrastruktuuria, kierrätystä tai koulutusta, turvallisuutta, rikollisuutta tai demokratian toteutumista ja mitata niitä. Tai sitten voidaan tarkastella henkistä hyvinvointia ja sosiaalista kanssakäymistä tai suhtautumista luontoon tai ympäristöön.
”Näissä abstraktimmeissa, laadullisissa hyvinvointikysymyksissä on vähintään yhtä laaja kirjo, ja samalla ihan keskeinen rooli hyvinvoinnissa. Ja siksi koen, että meidän pitäisi laajentaa sitä, mitä asioita me tarkastellaan, kun puhutaan kehityksestä ja hyvinvoinnista”, Mikkola painottaa.
Mikkola päätyi omalla globaalikasvatuskurssillaan valikoimaan käyttöön vähiten huonot termit, ja aina kun mahdollista hän pyrki avaamaan termistöä tuodakseen esiin niiden taustalla olevaa kirjoa. Ennen kaikkea hän koki tärkeäksi kyseenalaistaa termien taustalla olevia rakenteita ja oletuksia.
”Mielestäni on tärkeää muistaa aina, että me käytetään joitain termejä puhtaasti käytännön syistä, ja tiedostaa, että todellisuudessa on valtava kirjo todellisuuksia ja näkökulmia. Tämän lisäksi voi olla hyvä kyseenalaistaa kehityksen ja hyvinvoinnin mittareita, jotka on vain länsimaisesta perspektiivistä tuotettuja”, hän summaa.
Kuuntele Globaalikasvatusta-podcastin kahdeksas jakso Spotifysta tai muusta valitsemastasi podcast-palvelusta!
Fingon Globaalikasvatusta-podcastin jakso on tuotettu osana Globaalikasvatuksen verkkokurssia. Kuuntele ja laita sarja seurantaan valitsemassasi podcast-palvelussa!
