Keskustelijat istuvat sohvalla.
Helsingin yliopiston kestävyystutkija Pihla Soinnunmaa, rauhankasvattaja Hanna Niittymäki ja FEE Suomen koulutussuunnittelija Paula Ahola. Kuva: Jenni Tuominen.
Artikkeli

Globaalikasvatusta-podcast: Elämäkeskeisyys ja aktivismi

Globaalikasvatusta-podcastsarjan uusimmassa jaksossa rauhankasvattaja Hanna Niittymäki keskustelee elämäkeskeisyydestä ja aktivismista Helsingin yliopiston kestävyystutkija Pihla Soinnunmaan ja FEE Suomen koulutussuunnittelija Paula Aholan kanssa. Keskustelussa etsitään vastauksia mm. kysymykseen mitä kasvattajat voisivat oppia nuorilta aktivisteilta.

Teksti: Jenni Tuominen

Pitääkö olla huolissaan – ja mistä kaikesta?

Keskustelun aluksi pohditaan mikä kaikki tällä hetkellä maailmassa huolettaa. Vieraat jakavat omasta näkökulmastaan ajankohtaisia huolenaiheita. Kestävyystutkija Pihla Soinnunmaa nostaa huolenaiheeksi mm. kaupunkisuunnittelun ja metsien tuhoamisen asutusten tieltä ja ylipäätään muiden eliöiden elinympäristöjen tuhoamisen. Kestävyystutkija Paula Aholaa huolettaa se, miten pystyisimme ymmärtämään ekokriisin moraalisen vakavuuden sekä oman osallisuutemme kriisin aiheuttamisessa, mutta toisaalta myös sen ratkaisemisessa? Ahola muistuttaa, että vastuu on ennen kaikkea niillä mailla, jotka ovat saaneet korkean elintasonsa ja hyvinvointinsa luonnonvarojen kohtuuttoman käytön seurauksena. Myös yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri liittyen ympäristö- ja ilmastokysymyksiin nousee yhdeksi Aholan tämän hetken huolenaiheeksi. Vaikka kriisi on yhteinen, henkilökohtaiset intressit ja niiden väliset ristiriidat tulevat usein keskusteluissa ihmisten välille. Kriisit koskettavat myös henkilökohtaisella tasolla ja Ahola toteaakin, että on hyvin inhimillistä, että mietimme kriisejä ja muutosta oman tulevaisuuden ja elämämme lähtökohdista käsin.

Elämäkeskeisyys ohjaa pohtimaan kohtuullisuutta ja tarpeellisuutta

Soinnunmaa näkee elämäkeskeisyyden näkökulmana ja toiminnan tapana, joka vaalii maapallon elämää kokonaisuutena ja ohjaa näkemään ihmisen osana elämän kokonaisuutta. Soinnunmaa ajattelee, että elämäkeskeisyys sisältää sekä ekologisen että sosiaalisen ulottuvuuden. Elämäkeskeisyys korostaa elämää ihmisen ja muun maapallon elämän yhteisenä nimittäjänä. Elämäkeskeisyyden tavoitteena on säilyttää maapallo elinkelpoisena kaikille ja kaikelle elämälle sekä mahdollistaa kaiken elämän elinvoimainen kukoistus maapallolla. Vaikka puhutaan kaiken elämän vaalimisesta, elämäkeskeisyydessä tunnistetaan myös, että elämän kiertokulun olennaisena osana eliöt myös tuhoavat toisia eliöitä. Elämäkeskeisyys ohjaakin sen arvioimiseen, mikä on tarpeellista ja kohtuullista sekä sitä, miten toiminta vaikuttaa muuhun maapallon elämään. Ahola lisää, että ihmisen erityisyyttä lajina voisi olla juuri kyky tarpeellisuuden pohtimiseen.

Miten kasvatuksen ja koulutuksen tulisi muuttua?

Hanna Niittymäki viittaa professori Veli-Matti Värrin pohdintaan kasvatuksen yhteiskunnallisista päämääristä teoksessa Kasvatus ekokriisin aikakaudella ja kysyykin sen innoittamana vierailta, mitä kasvatuksessa pitäisi tässä ajassa muuttaa ja mikä on esteenä muutokselle. FEE Suomen Ahola tiivistää, että meidän pitäisi ennemminkin kasvattaa kuin opettaa. Huomiota olisi tärkeää siirtää tietojen ja taitojen opettamisesta itse kasvatukseen.

Miten me kasvatetaan ja kasvetaan ihmisiksi? Ja eletään hyvää elämää semmosella tavalla, mikä voi olla hyvää elämää myös muille ihmisille, muille lajeille ja elämälle? — Hyvä elämä ei ole ihmisen yksinoikeus. 

Ahola korostaa, että kasvatuksen arvoja olisi tärkeää tarkastella kriittisesti. Kestävyyskriisi osoittaa, että elämäntapamme on kestämätön ja silloin myös kasvatuksen ja koulutuksen roolina tulisi olla edistää muutosta ja poisoppia kestämättömistä tavoista olla ja ajatella. Tässä tarvitaan kriittistä itsereflektointia ja rohkeutta toimia ja kyseenalaistaa sekä kuvitella vaihtoehtoja. Aholan mukaan kasvatuksessa tarvittaisiin yhteiskunnallisuutta: kykyä kiinnittyä ja sitoutua yhteiskuntaan ja ympäröivään maailmaan.

FEE Suomi järjestönä pyrkii edistämään kestävää tulevaisuutta ympäristökasvatuksen keinoin. Järjestön tavoitteena on, että kasvattajat ja kouluttajat voisivat tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia olla rakentamassa kestävää tulevaisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa oppilaitosten ympäristökasvatustyön tukemista esimerkiksi Vihreä lippu -ohjelman, ympäristökasvatusmateriaalin, koulutusten ja vaikuttamistyön kautta. Yhtenä tavoitteena on ollut valtakunnallisen kestävä koulu -ohjelman luominen. Voisiko oppilaitoksille asettaa jopa lakivelvoitteen tehdä kestävä tulevaisuus suunnittelutyötä, kysyy Niittymäki? Näin kestävyyskasvatus ei jäisi vain yksittäisten opettajien ja yksittäisten koulujen vastuulle.

Mitä kasvattajat voivat oppia aktivisteilta?

Niittymäki toteaa opetussuunnitelmien sisältävän aktiivisen kansalaisuuden tukemisen. Olisiko siis niin, että ammattikasvattajien työtä on kasvattaa aktivisteja maailmaan? Ahola on tutkinut nuorten ilmastoaktivismia. Tutkimuksessa on käynyt selville, että institutionaalisen kasvatuksen kentällä suhtautuminen nuorten aktivismiin on ollut kielteistä. Suurilta osin koulut kasvattavat uusintamaan maailmaa sellaisenaan, ja näin toteuttavat niin kutsuttua sopeuttavaa kasvatusta. Esimerkiksi demokratiakasvatuksessa korostuvat institutionaaliset ja edustuksellisuuteen perustuvat vaikuttamisen muodot (mm. oppilaskunnat ja nuorisovaltuustot). Valmiiksi annettuja vaikuttamismuotoja haastaville tavoille asetetaan tiukat rajat. Aholan haastattelemat nuoret aktivistit kokivat vaikeaksi sen, että opettajat ja muut kasvattajat eivät olleet tukeneet riittävästi vaikuttamisessa, mutta kuitenkin pyrkineet rajaamaan tiukasti vaikuttamisen tapoja. Ahola näkee, että nuorien ilmastoaktivistien ja ympäristöaktivistien toiminta ylipäätään on välttämätön osa demokratiaa. Yhteiskunta ja maailma tarvitsevat ilmastoaktivistien kaltaista kriittistä, omaehtoista, luovaa ja rohkeaa toimintaa, joka on sitoutunut kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Ilmastoaktivismi on alhaalta ylöspäin vaikuttamista ja näin ollen vastavoima ylhäältäpäin annetuille vaikuttamisen muodoille. Ahola pitää myös institutionaalisen vaikuttamisen kanavia tärkeinä, mutta erityisesti globaalien haasteiden aikana, tarvitsemme laajaa monimuotoista vaikuttamista.

Oli aivan upeaa ja fantastista, miten silloin, kun koululakot pyörähtivät käyntiin 2018, nuoret ei jääneet odottamaan sitä, että avaako koulu ovensa ilmastokriisin sävyttämälle todellisuudelle, vaan keskustelu tuotiin luokkahuoneisiin ja käytäville. Musta se oli vallankumouksellista, että yhteiskunta ja ne yhteiskunnalliset ilmiöt tuotiin luokkahuoneisiin.

Ahola haluaa painottaa, että koulut ja kasvattajat voivat olla rohkeita yhteiskunnallisia toimijoita ja olla mukana rakentamassa kestävää tulevaisuutta. Vastoin yleistä luuloa, koulut eivät ole koskaan olleet epäpoliittisia toimijoita. Ammattikasvattajat voivat oppia aktivisteilta asennetta siitä, että muutos on mahdollinen ja että meillä on ihmisinä kyky ajatella ja toimia rohkeasti. Aktivistit voisivat toimia asenteellisena esikuvana, joka laajentaa toisinajattelemisen ja toisintoimimisen horisonttia.

Soinnunmaa on samaa mieltä, että aktivisteilta voi oppia ajattelua siitä, että muutoksen voi tehdä tässä ja nyt. Soinnunmaa toimii tutkijana Konkreettien utopioiden -hankkeessa, jossa luodaan kestävän tulevaisuuden astinkiviä ja pohditaan miten tehdä muutosta tässä ja nyt. Soinnunmaa haluaa tuoda esiin myös huolen siitä, että tämän päivän nuorilla ei välttämättä ole muuta mahdollisuutta vaikuttaa kuin olla aktivisti. Huolestuttavaksi asian tekee se, että aktivismi voi olla hyvin kuluttavaa. Tosin Soinnunmaa on huomannut, että uuden sukupolven aktivistit muistavat ehkä aiempaa paremmin pitää huolta omasta jaksamisesta ja tunteiden jakamisesta. Soinnunmaa lisää, että kasvattajien tärkeimpiä tehtäviä kuitenkin olisi kasvattaa ihmisiä, jotka haluavat, kykenevät ja osaavat vaikuttaa omaan ympäristöönsä.

Ahola ei näe ongelmaa siinä, että koulu lähtisi resurssiensa mukaan esimerkiksi mukaan lähimetsän suojeluprojektiin – koulu on osa yhteiskuntaa ja voi olla vuorovaikutuksellisessa suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Niittymäki lisää, että opetussuunnitelmissakin mainitut uudenlaiset oppimisympäristöt, voivat tarkoittaa juurikin jalkautumista koulun raja-aitojen ulkopuolelle. Ahola muistuttaa, että oppimisympäristöjen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös herkistymisen ympäristöihin – erilaiset ympäristöt voivat olla mahdollisuuksia herkistyä erilaisille kokemuksille ja lajeille elää ja olla yhdessä. Soinnunmaa toteaa, että jotta lapset ja nuoret haluaisivat vaalia kaikkea ympärillä olevaa elämää, heidän tulee saada herkistyä sille. Motivaatio vaalia jotakin, tulee siitä, että se jokin on merkityksellistä itselle. Samaan aikaan kun puhutaan herkistymisestä luonnolle, on tärkeää ymmärtää, että olemme koko ajan luonnossa ja osa luontoa.

Vinkkejä muutoksen edistämiseksi

Niittymäki pyytää lopuksi Soinnunmaalta ja Aholalta vinkkejä kasvattajille siitä, miten edetä kohti parempaa ymmärrystä ja parempaa toimimista kestävän tulevaisuuden rakentamisessa?

  1. Pihlan lukuvinkki ajattelun nytkäyttämiseksi: Riikka Kaihovaaran Villi Ihminen ja muita luontokappaleita.
  2. Paulan lukuvinkki kasvattajalle: Sosiaalipedagogiikka – kohti inhimillisempää yhteiskuntaa (Elina Nivala / Sanna Ryynänen) Kirjassa pyritään kohti yhteisöllisempää ja yhteiskunnallisempaa kasvatusta.
  3. Vietä aikaa muun luonnon ja oman itsen kanssa!
  4. Hakeutukaa utopioiden pariin! Mielikuvittelu siitä, miten kaikki voisikin olla hyvin, tuo toivoa ja motivaatiota toimia. Mitä jos näkisimme kriisit myös mahdollisuutena luoda jotakin uutta ja parempaa? Tsekkaa utopiaproject.fi.
  5. Materiaaleja ja tukea on aivan valtavasti saatavilla, esimerkkinä tämä podcast ja verkkokurssi, FEE Suomen ympäristökasvatusmateriaalit esimerkiksi vaikuttavimpien ympäristötekojen listat.
  6. Rohkeus toimia! Hakeutukaa yhteisöihin, joissa keskustella ja innostua kestävyysteemoista ja toimia yhdessä.

Kuuntele Globaalikasvatusta-podcastin uusin jakso alta, Spotifysta tai muusta valitsemastasi podcast-palvelusta!

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Jakso on tuotettu osana Transformer 2030 – kestävyysosaajat -hanketta. Hanketta koordinoi Fingo ja rahoittaa Opetushallitus.

Uusimmat artikkelit