Romanien lippu, taustalla sininen taivas.
Blogi

Kansallispäivänä on aika murtaa myytit romaneista

Romanien kansallispäivää vietetään ympäri maailmaa sunnuntaina 8.4. Listasimme vinkkejä, joiden avulla kasvattaja voi purkaa romaneihin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Teksti: Heidi Saarinen Kuva: iStock

Romanit ovat kansa, jolla on oma kieli ja kulttuuri, mutta jonka ihmisoikeuksien vahvistaminen on ollut pitkä ja kivinen tie. Romanit ovat lähihistoriassaankin kokeneet vainoa, syrjintää sekä pakkokotouttamista. Nykypäivän ennakkoluulot ja epäilykset ovat sekä historian peruja että romanikulttuurin erityispiirteiden ymmärtämättömyyttä.

Kouluissa romanikansan kulttuuri tulee harvoin puheeksi sillä se on osittain integroitunut suomalaiseen valtakulttuuriin. Suomen romaneilla sekä Suomessa asuvilla Romanian ja Bulgarian romaneilla on osittain yhteneväinen kieli sekä joitain yhteisiä kulttuuripiirteitä. Valitettavasti myös vähemmistöasema ja syrjintä yhdistävät romanikansoja, vaikka Suomen romanien elinolosuhteet ja tasavertaisuus ovat Romanian ja Bulgarian romaneja paremmat. Bulgarian ja Romanian romanit tulevat Suomeen paremman elämän toivossa. Näistä ryhmistä vain hyvin pieni osa päätyy pakon edessä kaduille tai jopa ihmiskaupan uhreiksi.

Väärinymmärrysten korjaamiseksi ja ennakkoluulojen ehkäisemiseksi on hyvä tarkastella romanikansojen taustaa ja lähtökohtia globaalisti. Toivottavasti vinkeistämme on hyötyä kaikissa kasvatuksellisissa kohtaamisissa ja luokkahuoneissa!

Vinkkejä opetusmateriaaleista:

Romanit.fi-sivusto tarjoaa oppimateriaalia ja tehtäväpaketteja yläkoulujen opettajille aiheen käsittelyyn oppitunneilla.
Suomen Romanifoorumin sivustolta löytyy tietoa romanikansan historiasta, tapakulttuurista sekä nykypäivän yhteiskunnallisesta asemasta Suomessa.
Kielenhuollon tiedotuslehti Kielikello kertoo romanikielestä Suomessa.
Romaniväestön koulutustiedote Latšo Diives (pdf) tarjoaa ajankohtaista tietoa Suomen romaniväestön koulutukseen ja kulttuuriin liittyvistä aiheista.

Uusimmat artikkelit