Sivistys on sana, jolla on tuhansia merkityksiä, ja ne ovat kaikki riippuvaisia sanan käyttäjän kulttuurista, koulutustaustasta ja henkilöhistoriasta. Länsimaisessa kontekstissa sivistys nostaa mieleen ajatuksia hyvistä pöytätavoista, tietynlaisesta pukeutumisesta tai vaikkapa pärjäämisestä Trivial Pursuit -pelissä. Sivistys voi liittyä korkeaan koulutustasoon tai korkeakulttuurin tuntemukseen. Näiden perinteisten sivistyskäsitysten lisäksi on olemassa myös niin kutsuttu sydämen sivistys. Kun monikulttuuriselta järjestöltä kysytään sivistyksen merkitystä, vastaus on yhdistelmä kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia, mutta tärkein yhdistävä tekijä on sydämen sivistys.
Sivistys on moniäänisyyttä ja osallisuutta
Sydämen sivistyksen merkitys tiivistyy hyvin tähän vapaasti käännettyyn lainaukseen Mahatma Gandhilta:
“Sivistyneisyys ei …tarkoita pelkkää puheiden ulkoista lempeyttä, jota viljellään tilaisuutta varten, vaan synnynnäistä lempeyttä ja halua tehdä hyvää vastapuolelle.”
Empatia, myötätunto ja hyväksyminen eivät vaadi taustalleen korkeaa koulutusta, ja ne yhdistävät ihmisiä läpi kulttuurien.
Moninainen Suomi edellyttää meiltä kaikilta sydämen sivistystä. Jos haluamme ymmärtää erilaisuutta, meidän täytyy olla valmiita kuuntelemaan ja hyväksymään myös erilaisia mielipiteitä. Kun suomalainen yhteiskunta moninaistuu, kielitaito voi muodostua suureksi esteeksi osallistumiselle. Yhteisen keskustelun ja tekemisen kautta saamme aikaan maan, jossa kaikki kokevat itsensä yhteisen asian omistajiksi ja yhteisen viestin viejiksi. Maahan muuttaneelle, kuten kenelle tahansa, on tärkeää tuntea itsensä osalliseksi, eikä vain ylhäältä tulevien komentojen vastaanottajaksi. Yhdessä tehtyjen päätösten takana on myös helpompi seistä tulevaisuudessa. Tällä hetkellä vieraskielisiä suomalaisia ei osallisteta riittävästi päätöksenteossa tai esimerkiksi lainvalmistelussa, sillä suurin osa valmistelutyöstä tehdään vain suomen tai ruotsin kielellä.
Viime aikojen kriisit ovat näyttäneet meille yhteistyön mahdollisuudet poikkeuksellisella tavalla. Olemme yhtenäisiä ihmisten hädän edessä. Koronapandemia näytti meille, että olemme kaikki osa samaa systeemiä, jonka korjaamiseen vaaditaan yhteistä panosta. Pandemian hoidossa ei olisi Suomessa päästy samaan lopputulokseen, jos ohjeista olisi viestitty vain muutamalla kielellä, tai jos viestiä olisi välitetty vain perinteisissä suomalaisten suosimissa kanavissa. Valtiontasoinen suojautuminen koronalta vaati joustamista ja osallistamista, sillä vieraskielisen väestön tavoittaminen oli välttämätöntä. Moniäänisen, monikanavaisen ja monikielisen tiedotuksen kautta myös vieraskielinen väestö saatiin mukaan talkoisiin ja noudattamaan rajoituksia.
Kun keskustellaan Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta, moninaisuuden lisääntymisen huomiointi on välttämätöntä. Tunnustetaan ja tunnistetaan Suomen moninaisuus.
Karl Jungin sanoin:
“Kokonaisuutta ei saavuteta katkaisemalla osa olemuksesta, vaan integroimalla vastakohdat.”
Yhtenäisyys saavutetaan moninaisuutta vaalimalla
Eri kielien, kulttuurien ja uskontojen säilyminen on arvo, jota pitää vaalia. Lähes kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu äidinkielenään jotakin muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea. Huomioidaan nämä ihmiset. Suomalaiset kommunikoivat kymmenillä eri kielillä, eikä esimerkiksi vaatimus suomen ja ruotsin kielen osaamisesta ole suomalaisessa työelämässä enää välttämätön.
Kun puhutaan kotoutumisesta, monikielisyys, moniuskontoisuus ja monimuotoisuuden hyväksyminen eivät ole Suomessa itsestäänselvyyksiä. Kotouttavassa työssä tarvitaan herkkyyttä assimilaation tunnistamiseen vallankäytön välineenä. Assimilaatio on ilmiö, jossa vähemmistöön kuuluva henkilö muuttaa käytöstään sopeutuakseen vallitsevaan kulttuuriin. Tämä voi tapahtua esimerkiksi lakkaamalla käyttämästä omaa kieltä, tai hyväksymällä ajatus kulttuurien välisestä valta-asemasta, jossa yhdenlainen kulttuuri on alisteinen toiselle. Assimilaatio ja kotouttaminen eivät ole synonyymejä.
Politiikan tutkija Mary Parker Follett luonnehti assimilaation problematiikkaa näin:
“Yhtenäisyyden, ei yhdenmukaisuuden, on oltava tavoitteemme. Saavutamme yhtenäisyyden vain monimuotoisuuden kautta. Erilaisuudet on integroitava, niitä ei pidä hävittää eikä sulattaa.”
Kotouttamisen tarkoituksena on tarjota Suomeen muuttavalle mahdollisimman hyvät valmiudet osallistua yhteiskunnan toimintaan opettamalla kieltä ja tutustuttamalla tulija suomalaiseen kulttuuriin. Tämä ei tarkoita oman, alkuperäisen kulttuurin hylkäämistä. Onnistuneen kotoutumisen ytimessä on toisen kulttuurin tunnustaminen ja tunnistaminen, hyväksyminen, ja moninaisuuden vaaliminen.
Suomi on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä. Erilaisuudesta ja moniäänisyydestä on tulossa osa uutta normaalia. Hyväksytään ja toivotetaan uusi normaali tervetulleeksi. Tunnistetaan erilaisuus ja sen arvo, ja otetaan siitä kaikki irti. Tämä onnistuu osallistamalla erilaisia ihmisiä päätöksentekoon. Mahdollistetaan osallistuminen monikielisyydellä ja asennemuutoksella, joka rohkaisee meitä kuulemaan myös eriävät mielipiteet. Kuunnellaan erilaisuutta ja toteutetaan muutoksia yhdessä.
Tunnista, osallista, toteuta.
Kirjoittaja: Abdirahim Hussein on Monikulttuurijärjestöjen verkosto Monihelin toiminnanjohtaja. Teksti on osa Globaalin sivistyksen edelläkävijät -hankkeen juttusarjaa.
