Blogi

Näyttely urheudesta sodan keskellä

Teksti: Sanna Rekola

Kuin kynttilä pimeässä – Shatillan urheat tyttäret valokuvanäyttely kertoo naisten selviämisestä sodan keskellä Beirutissa, Palestiinassa. Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n näyttelyyn voi tutustua Sanomatalossa 29.1. asti.

”Kun näen ihmisen kärsivän ja voin keventää hänen taakkaansa, tunnen olevani kuin kynttilä, joka valaisee pimeässä.” (Nadira Kidah, Shatillan pakolaisleiri, Beirut, 8.6.2011)
Sabran ja Shatillan verilöylystä on kohta kulunut 30 vuotta. Kolmen päivän aikana tapettiin jopa tuhansia ihmisiä kansallisuuteen, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Uhrien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä.
Verilöylystä selvinneet eivät voineet sisällissodan (1975-1990) jatkuessa rauhassa toipua omista traumaattisista kokemuksistaan ja läheistensä menettämisestä. Elämä oli uhattuna koko vuosikymmenen ajan.
Kuin kynttilä pimeässä -näyttely on kunnianosoitus kaikille naisille, jotka ovat omistautuneet ja omistautuvat oman yhteisönsä auttamiselle äärimmäisen vaikeissa oloissa. Vaikka näyttely keskittyy Shantillan tyttärien kokemuksiin, sanoma on universaali: kollektiivisesta ihmisten aiheuttamasta katastrofista toipumisessa yhteisön oma aktivoituminen on merkittävä tekijä.
Näyttely koostuu 12 kuvajournalisti Mikko Takkusen ottamasta palestiinalaisnaisen muotokuvasta ja heidän tarinoistaan. Tarinat rakentavat kuvan yhteisöstä, joka joutui 1980-luvulla löytämään selviämiskeinot arjen ylläpitämiseen jatkuvan kriisitilan vallitessa.
Hanke on saanut avustusta ulkoasiainministeriöltä kansalaisjärjestöjen viestintähankkeisiin ja kehityskasvatukseen suunnatuista määrärahoista ja Käytävägallerian näyttely Suomen 1325-verkostolta. Kiitämme lämpimästi tukijoitamme.
Tiedustelut:

Kirsti Palonen, puh. 040-5819255, sähköp. kirsti.palonen@welho.com
 

Uusimmat artikkelit