Aikamme suuri haaste on yltiöpäinen tehokkuuden tavoittelu, joka sulkee sisäisen ikkunamme. Elämästä ei löydy hetkiä pysähtymiseen sisäisen sivistyksen äärelle. Sivistyksen itseisarvon vahvistamisessa on kysymys oman itsemme arvostamisesta. Valmiiden vastausten sijaan meidän tulisi oppia kuuntelemaan sisältämme nousevia kysymyksiä. Ne vievät meitä olennaisen äärelle.
Teksti: Erkka Laininen Kuva: iStock/jacoblund
Maailma on ennennäkemättömän nopeassa muutoksessa. Teknologiat kehittyvät eksponentiaalisella vauhdilla ja uudistavat työtämme ja arkeamme. Paikallinen ja globaali kytkeytyvät yhteen tietoverkkojen ja talouden kautta. Vihreä siirtymä vaatii uusia innovaatioita ja geopoliittiset mannerlaatat järkkyvät. Suomi tarvitsee osaamista ja ratkaisuja, joilla vahvistamme kilpailukykyämme ja pystymme turvaamaan kansakuntamme hyvinvoinnin muuttuvassa maailmassa.
Tämä ajatuskehikko tuntuu virittävän keskustelua yhteiskuntamme tavoittelemasta edistyksestä ja koulutuksesta. Millaisella korvalla sivistys sitä kuuntelee? Luultavasti se tunnistaa tuttuja sanoja, mutta saattaa myös tuntea olonsa kovin vieraaksi. Edistys – sellaisena kuin sen länsimaisina ihmisinä miellämme – on yksi sivistyksen ilmentymä. Se on perustunut tiedon määrän valtavaan kasvuun sekä uskoon ihmisen ja järjen ylivoimaisuudesta. Samalla edistyksestä on kuitenkin tullut itseään toteuttava päämäärätön voima ja sivistyksestä sen renki.
Viime aikoina sivistyksen ääni tuntuu vahvistuneen. Se ei enää halua alistua rengin asemaan, vaan on noussut vaatimaan oman itseisarvonsa palauttamista. Tämä ääni on kuultu monilla keskustelufoorumeilla eduskunnan sivistysvaliokuntaa myöten. Mitä on itseisarvoinen sivistys? Kirjaimellisesti juuri sitä, että sivistys ei ole väline jotakin päämäärää varten, vaan arvo ja päämäärä omana itsenään.
Sivistys osana tulevaisuuden hyvää elämää
Tulevaisuudesta puhutaan pitkälti talouden, materian ja teknologian kielellä ja hyvän elämän ajatellaan syntyvän niiden kautta. Katseemme on päämäärien sijaan välineissä. Ne tuntuvat haudanneen alleen kysymykset halutusta tulevaisuudesta ja merkityksellisen elämän perustasta. Sivistyksen voimistuva ääni kumpuaakin ehkä meistä itsestämme ja noista tukahdutetuista kysymyksistä.
Rengin asemaan valjastettu sivistys toisintaa tehokkaasti vallitsevaa edistystä. Tieto lisääntyy ja osaamisemme syvenee ja laajenee. Pystymme tekemään asioita koko ajan paremmin ja tehokkaammin. Tästä kiittää talous. Olemassa olevan tiedon valossa on kuitenkin täysin selvää, että ihmiskunta ei voi jatkaa nykyistä polkuaan. Planeettamme ekologiset mittarit ovat vahvasti punaisella. Täyskäännös on saatava aikaan hyvin nopealla aikataululla.
Sivistyksen itseisarvon vahvistuminen on uhka vallitsevalle ajan hengelle ja siitä hyötyville, mutta mahdollisuus muutokselle ja uuden esiin nousemiselle. Edistyksen hedelmistä nauttineet eivät voi jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja jättää suuren enemmistön kantamaan siirtymän seuraukset. Sivistyksen suuri kysymys on, miten toteuttaa ekologinen jälleenrakennus oikeudenmukaisella tavalla ja luoda ihmisille uusi yhteinen kertomus hyvästä elämästä?
Sivistys on siis haastamassa meitä olemassa olevan ylittämiseen. Siihen emme kykene nykyistä toisintavan oppimisen avulla. Koulutuksen sokea piste on uskossa sen muutosvoimaan. Mitä ponnekkaammin pyrimme määrittelemään koulutuksen tavoitteita ja tulevaisuuden osaamisia, sitä vahvemmin tulemme määritelleeksi tulevaisuuden, johon koulutus ihmisiä valmistaa. Näin tulevaisuus ei ole enää aidosti muovattavissa ja sivistyksen suuret kysymykset vaimenevat.
Entä jos sivistyksen ytimessä eivät olekaan taidot ja osaamiset, vaan se, miten suhtaudumme todellisuuteen ja tulevaisuuteen? Tällöin sivistyminen kääntyy ulkoa päin asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta ihmisen itsetutkiskeluun. Yhteytemme todellisuuteen avautuu tunnistamalla ajatustemme, tunteidemme ja kehomme viestejä ja peilaamalla niitä toisten kanssa. Olemalla avoimia sisimmällemme ja toisillemme avautuu mahdollisuus tulevaisuuden muovaamiseen.
Sivistyksen itseisarvon vahvistamisessa on siten kysymys oman itsemme arvostamisesta. Valmiiden vastausten sijaan meidän tulisi oppia kuuntelemaan sisältämme nousevia kysymyksiä. Ne vievät meitä olennaisen äärelle. Aikamme suuri haaste on yltiöpäinen tehokkuuden tavoittelu, joka sulkee sisäisen ikkunamme. Elämästä ei löydy hetkiä pysähtymiseen sisäisen sivistyksen äärelle. Sivistymistämme rajoittaa myös asioiden hallinnan pakko. Kaikella pitää olla ensin selkeät tavoitteet ja suunnitelmat ennen kuin voidaan toimia. Tämä ajattelu ei tarjoa reseptiä olemassa olevan ylittämiseen.
Resepti olemassa olevan ylittämiseen
Omat pysähdyttävimmät hetkeni sisäisen sivistymisen äärellä olen kokenut työskennellessäni Terhi Takasen kehittämällä Yhdessäluomisen otteella. Se on uudistumisen tapa, jonka avulla voimme luoda yhdessä tulevaisuuden taitoja – uusia tapoja suhtautua ja suuntautua todellisuuteen. Yhdessäluomisen otteen ytimessä on se, miten todellisuus syntyy vuorovaikutuksessa ihmisten omista kokemuksista lähtien. Työskentelyn kulmakivinä ovat tietoinen läsnäolo sekä intuition, tunteiden ja kehollisen tietämisen hyödyntäminen.
Prosessin kautta löysin itselleni oman tulevaisuustaidon, jonka nimeksi annoin Uskalla avata tulevaisuus tänään. Kirjoitin siitä itselleni seuraavan kuvauksen: Tulevaisuus on yhtä aikaa läsnä kuvitelmissa ja odotuksina tässä hetkessä. Et voi uskaltaa avata tulevaisuutta tekemättä ensin matkaa sinne. Kun keskustelet itsesi kanssa tulevaisuudessa, kirkastuu väylä, jota täytyy kulkea. Valitse virran valoisa puoli, ui sitä rohkeasti eteenpäin. Silloin olet tehnyt voitavasi saadaksesi tuon miehen tulevaisuudessa asettumaan rauhaan itsensä ja ympäröivän kosmoksen kanssa.
Miten tällaiset ihmisen sisältä nousevat tulevaisuuden taidot suhtautuvat ulkoa päin määriteltyihin taitoihin tai osaamisiin? Sisäinen sivistyksemme antaa toiminnallemme suunnan ja tarkoituksen. Sen kautta ymmärrämme, mitkä osaamiset ja taidot palvelevat hyvää tulevaisuutta ja miten meidän niitä tulisi käyttää. Se rakentaa meille eettisen kompassin, joka ohjaa elämäämme.
Sivistys nousee sisältä ja kohtaamisista
Matka sisäisen sivistyksen äärelle alkaa pysähtymällä ja hiljentymällä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä. Anna kasvattajana tilaa tällaisille hetkille. Kysy oppijoilta, mitä kysymyksiä heidän sydämestään nousee juuri tällä hetkellä. Anna heidän kertoa, mitä tunteita kysymykset herättävät ja mihin suuntaan ne heitä kutsuvat. Jakakaa ajatuksia ja tunteita, pohtikaa asioiden merkityksiä. Äkkiä huomaatte olevanne tulevaisuuden muotoilijoita.
Sivistyksen suuri voima on ihmisten välisessä resonanssissa. Kohtaamalla toisemme avoimesti syvemmillä tietämisen tasoilla voimme jakaa ja laajentaa käsitystämme tulevaisuuden taidoista. Samalla voimme lisätä ihmisten välistä ymmärrystä ja luoda siltoja meitä erottavien asioiden ylitse. Tarvitsemme yhteistä ja puhuttelevaa näkymää hyvään elämään. Tulevaisuus ei ole projekti, jonka päätöksentekijät ja asiantuntijat suunnittelevat ja kansalaiset toteuttavat. Se on prosessi, joka avautuu ja muotoutuu, kun teemme sitä yhdessä. Silloin sivistys hymyilee.
Kirjoittaja: Erkka Laininen työskentelee Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiössä kestävän tulevaisuuden oppimisen kysymysten parissa. Hän on erityisen kiinnostunut maailmasuhdetta uudistavasta oppimisesta, ekososiaalisesta sivistyksestä ja tulevaisuusajattelusta.
Teksti on osa Globaalin sivistyksen edelläkävijät -hankkeen juttusarjaa.
