Esittely
Eurooppanuoret ry on valtakunnallinen uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö. Jäseniämme yhdistää myönteinen suhtautuminen Euroopan unioniin, halu kehittää sitä edelleen sekä kiinnostus osallistua kansainväliseen päätöksentekoon. Myös kriittiset ajatukset nykyisestä unionista ovat täysin sallittuja – toiminta-ajatukseemme kuuluu, että kehitystä voi tapahtua myös rakentavan kritiikin ja huimien tulevaisuuden visioiden yhdistelmällä.
Järjestön tarkoituksena edistää myönteistä suhtautumista Euroopan yhdentymiseen ja erityisesti Euroopan unioniin ja sen kehittämiseen liittyvää kansalaiskeskustelua nuorten keskuudessa Suomessa, syventää nuorten Eurooppa-tietoutta ja yhdentymisen aatteellisten, poliittisten ja taloudellisten periaatteiden tuntemusta Suomessa, toimia Eurooppa-asioissa jäsentensä yhdyssiteenä ja vaikutuskanavana, herättää nuorten mielenkiintoa Eurooppa-asioihin ja niihin vaikuttamiseen, ottaa kantaa Eurooppa-asioihin ja tehdä niihin liittyviä aloitteita päättäjille, ja toimia julkisena keskustelufoorumina ja asiantuntijatahona Suomen Eurooppa-politiikkaa muotoiltaessa.