Kestävän kehityksen kasvatus on monin tavoin synonyymi globaalikasvatukselle, mutta sillä on omat historialliset juurensa, jotka juontavat 1980-luvun lopulle YK:n Brundtlandin komission raporttiin. Komissio määritteli kestävän kehityksen sosiaaliseksi, taloudelliseksi, ympäristölliseksi ja kulttuuriseksi kehitykseksi, joka ei vaaranna tulevien sukupolvien oikeutta omaan kehitykseensä.
Ajan myötä kestävän kehityksen politiikka on muotoutunut yhä kattavammaksi ja monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Nykyisessä YK:n Agenda 2030:n tavoitteessa 4.7. kasvatus ja koulutus nostetaan keskeisiksi keinoksi edistää sosiaalista, taloudellista ja ekologista kestävää kehitystä. Olennaista on oman toiminnan vaikutusten hahmottaminen maailmanlaajuisesti.
Kestävän kehityksen kasvatuksen päämääränä voidaan nähdä ekososiaalinen sivistys, jonka mukaan inhimillinen hyvinvointi rakentuu ymmärryksestä sellaisista ihmisenä olemisen oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka perustuvat riippuvuuteen luonnosta ja toisista ihmisistä. Ekososiaalisesti sivistyneen ihmisen suhde maailmaan on kokonaisvaltaisesti vastuullinen. Se rakentuu myötätunnosta, kohtuullisuudesta, vuorovaikutuksesta ja oman käytöksen seuraamusten tiedostamisesta.
Kestävään elämäntapaan ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattamiseen on mahdollisuus saada tukea erilaisilta kansalaisjärjestöiltä. Ne tarjoavat eri ikäryhmille suunnattuja materiaaleja ja oppaita. Järjestöjen vinkit globaalikasvatukseen löytyvät Globaalikasvatuksen vinkkipankista, josta saa apuja myös kestävän kehityksen käsittelyyn.