Yhteiset Lapsemme ry

14 E -lyhytelokuva ja tehtävä-ja keskustelupaketti

14 E opetusmateriaali sisältää lyhytelokuvan ja siihen kuuluvan tehtäväpaketin, jossa on teemoittain jaettuja lämmitteleviä ja syventäviä tehtäviä. Aineistosta opettaja voi valita omalle ryhmälleen sopivimmat. Tehtäväpaketin teemoja ovat tunteet, ystävyys ja välittäminen, empatia ja toisen asemaan asettuminen sekä oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Kohderyhmänä ovat 4–6.-luokkien oppilaat, mutta aineistoa voi hyvin käyttää myös yläasteikäisten kanssa.

Lyhytelokuva 14 E kertoo sudanilaisesta, pakolaisena Suomeen tulleesta pojasta ja hänen elämästään suomalaisessa lähiössä. Teos kuvaa sudanilaisen pojan ja suomalaisten ikätoverien välistä orastavaa ystävyyttä ja välittämistä yli kulttuuristen rajojen.

Elokuvassa nousevat esille empatian, välittämisen ja kulttuurisen moninaisuuden teemat. Elokuva kertoo myös pelosta, yksinäisyydestä ja osattomuudesta, johon jokainen meistä — kaikkien pieninkin — voi puuttua ojentamalla auttavan kätensä.

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Naima Mohamud (s. 1988) on helsinkiläinen elokuvantekijä, kolumnisti ja valokuvaaja, joka työskentelee nykyisin Lontoossa. Hän haluaa kannustaa lapsia ja nuoria olemaan rohkeita uusien tilanteiden edessä ja toimimaan yhteiskunnassa toisten hyväksi.

Lyhytelokuva ja siihen liittyvä tehtäväpaketti sopii käytettäväksi teemapäivinä (YK:n rasisminvastainen päivä, Lapsen oikeuksien päivä, Maailman pakolaispäivä, Ihmisoikeuksien päivä jne.), aamunavauksissa  (aiheena kiusaaminen, rasismi, yksinäisyys, kulttuurien moninaisuus, pakolaisuus, konfliktit), perusopetuksessa (elämänkatsomustiedon, uskonnon, historian, yhteiskuntaopin tunnit) sekä lasten leireillä ja muussa ohjatussa vapaa-ajan toiminnassa.

Elokuva, tehtäväpaketti ja tilaukset

14 E opetusmateriaali sisältää tehtäväpaketin, jossa on teemoittain jaettuja lämmitteleviä ja syventäviä tehtäviä. Aineistosta opettaja voi valita omalle ryhmälleen sopivimmat. Tehtäväpaketin teemoja ovat tunteet, ystävyys ja välittäminen, empatia ja toisen asemaan asettuminen sekä oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus.

Elokuvan ja tehtäväpaketin kohderyhmänä ovat 4–6.-luokkien oppilaat, mutta aineistoa voi hyvin käyttää myös yläasteikäisten kanssa.

Tilaa maksuton aineisto sähköpostiisi verkkosivuiltamme.

Miten ja missä?

VINKIN MUOTO
VINKKITYYPPI

Kenelle?

KIELI
KOHDERYHMÄ