Urheiluottelu ja köydenveto

Köydenvedolla tai urheiluottelulla voi nostaa esille järjestön viestiä ja/tai kerätä varoja toimintaan, esimerkiksi Osana Reilu peli -jalkapatalloturnaus.

Köydenvedolla tai urheiluottelulla voi nostaa esille järjestön viestiä ja/tai kerätä varoja toimintaan. Esimerkkejä urheilun keinoin toteutetuista kehityskasvatushankkeista:

Osana Reilu peli, samat säännöt –kampanjaa on järjestetty reilun pelin jalkapalloturnauksia ympäri Suomea. Kampanjan tavoitteena on parantaa työoloja kehitysmaiden urheiluvälineteollisuudessa.

Porin Mahdollisuuksien torilla 2007 ”järjestöjyrät” haastoivat kunnanvaltuutetut köydenvetoon ja saivat siten päättäjiä osallistumaan tapahtumaan

Mikäli ottelu on osa yleisötapahtumaa, nostakaa se esille tapahtuman tiedotuksessa. Kutsukaa pelaajia haastateltavaksi ohjelmalavalle ja pyytäkää heitä tempauksenne tai kampanjanne tukijaksi. Viesti voi näkyä vaikka pelaajien t-paidoissa, banderolleissa ja pelivälineessä!

Voitte myös järjestää ystävyysottelun tai köydenvedon paikallisten päättäjien ja järjestöväen avulla. Siten houkuttelette sekä päättäjiä että yleisöä osallistumaan tapahtumaan.

Yksittäisen köydenvedon tai jalka-, kori- tai lentopallo-ottelun sijasta voi toteuttaa kokonaisen turnauksen, jossa sarjan voittajat palkitaan.

Miten ja missä?

VINKIN MUOTO
VINKKITYYPPI