Olin aikaisemmin ihminen, jolla oli koko elämä suunniteltuna. Pedagogiset opinnot suoritettuna, valmiiksi haetut sivuaineoikeudet tarvittaviin kursseihin, selkeä opintosuunnitelma, tiedossa valmistumisvuosi ja seuraavat askeleet kuten työpaikka. Sitten sain mahdollisuuden harjoittelupaikkaan, mikä tarkoitti uuteen kaupunkiin muuttamista ja koko viisivuotisen opintosuunnitelman hylkäämistä. Levottomalle sielulle suuri tuntematon kuulosti niin hyvältä, että päätin mahdollisuuteen tarttua.
Teksti: Saana Ylikruuvi Kuva: Tuomas Tiainen
Tulevaisuuteen tuntuu sisältyvän nykyään paljon epävarmuutta. Yhteiskunta muuttuu hurjaa vauhtia, ja erityisesti työ ja sen laatu muuttuvat.
Yksi nopeasti ja merkittävästi elinympäristöä muokkaava voima on ilmastonmuutos. Nykyinen kulutuskäyttäytyminen ylittää ekosysteemin kantokyvyn kuluttamalla luonnonvaroja enemmän kuin olisi mahdollista. Kuluttamisella on monia seurauksia, jotka uhkaavat kestävää tulevaisuutta. Vaikutuksia on arvioitu, mutta pystymmekö lopulta tietämään täysin, mikä on se ekosysteemin rakenneosa, joka kannattelee kaikkea?
Toisena suurena muutosvoimana puhutaan paljon esimerkiksi tekoälystä ja sen vaikutuksesta nykyisiin työnkuviin. Vaikutusten on arvioitu olevan laajoja, kuten toisten työnkuvien korvaaminen sekä uusien ammattien syntyminen toisten hävitessä kokonaan.
Tulevaisuus usein pelottaa ihmisiä jo ilman valtavia yhteiskunnallisia murroksia – etenkin nuoria. Ajatus mikä minusta tulee isona pyörii usein itsellänikin päässä vielä 23-vuotiaana, ja voin vain muistella millaisen stressin samainen kysymys aiheutti yläasteella. Nyt kun tiedostamme vielä maailman ennätysnopean muutostahdin, miten voimme auttaa nykyisiä yläasteikäisiä ja muita nuoria hyväksymään epävarmuuden ja valmistaa heitä tulevaisuuteen? Saati miten voisimme varmistaa, että heillä on tarvittavat tiedot ja taidot, kun he poistuvat koulutieltään?
Koulu kestävän tulevaisuuden rakentajana
Tulevaisuusajattelu herättää muutamia kysymyksiä koulun ja opetuksen osalta, kuten sen, että valmentaako koulu tulevaisuuteen? Entä miten se vastaa esimerkiksi arvioituihin tulevaisuustaitoihin ja niiden opettamiseen? Tulisiko kouluissa suunnata katse tulevaisuuteen vai nykyhetkeen?
Olin seuraamassa syksyllä Dare to Learnissa Fingon ja Bridge 47:n järjestämää Fireside Chat -keskustelua transformatiivisesta oppimisesta. Keskustelussa Manchester Metropolitan Universityn tutkija Karen Pashby toi esiin oppimisen paradoksin: nykyhetken haasteisiin vastaamisen keinoja ja sääntöjä määrittää järjestelmä, joka on alun perin aiheuttanut kyseiset haasteet. HY+:n kehittämisen asiantuntija Hannu Niemelä ehdotti uusiksi lähestymistavoiksi syvällisiä kysymyksiä: miksi, miksi ei, mitä jos sekä mitä sitten?
Suomalainen koulutus on ollut huippuluokkaa ja toivottavasti se pysyy myös tulevaisuudessa sellaisena. Selvää koulutuksen osalta on, että oppimisesta täytyy tulla elinikäistä. Nykyisen tahtinen yhteiskunnallinen muutos vaatii jatkuvaa perehtymistä yhteiskunnan tilaan ja sen tuotoksiin, kuten uusiin teknologisiin vempaimiin ja keksintöihin. Samalla meidän tulee reflektoida omaa toimintaamme sekä arvopohjaamme. Emme voi enää luottaa, että valmistuessa koulusta olemme valmiita.
Arvioituja tulevaisuustaitoja
Vaikka tulevaisuutta ei voi ennustaa, on tulevaisuustaitoja arvioitu useasti. Taitoja on tunnistettu useita, mutta nostan tässä tekstissä neljä, jotka ovat usein nousseet esiin. Ne ovat mielestäni tärkeitä taitoja jo nyt.
1) Luovuus
Sanat creativity ja innovation, vapaasti suomennettuna luovuus, on usein nostettu yhdeksi keskeiseksi taidoksi tulevaisuudessa. Syksyllä Helsingissä järjestetyssä HEL we can! -tapahtumassa tulevaisuustutkija ja ajatushautomon Learning Without Frontiers perustaja Graham Brown-Martin painotti, miten tärkeää on tunnustaa jokaisen yksilöllinen ajattelutapa ja vaalia sitä. Hyvänä esimerkkinä hän käytti muun muassa sitä, miten eri tavoin voimme rakentaa ankan legoista. Uskomatonta, mutta sata ihmistä sai aikaan sata erilaista ankkaa.
2) Itsensä ja muiden johtaminen
Erityisesti itsensä johtaminen on noussut tapetille viime aikoina. African Leadership Universityn operatiivinen johtaja Ryan Findley painotti Dare to Learnissa 2019 syksyllä itsensä johtamisessa sitä, että ihmisen täytyy tietää, mitä ei tiedä, jotta tietää, mitä oppia. Itseohjautuvuudesta on puhuttu myös paljon koulutuksen osalta, minkä vuoksi onkin tärkeää huomioida, miten itseohjautuvuutta ja itsensä johtamista voidaan nuorille opettaa. Paljon on kyse myös itsereflektiosta – omien taitojen ja piirteiden tarkastelusta.
3) Empaattisuus ja vuorovaikutustaidot
Ryan Findley painotti Dare to Learnissa myös vuorovaikutustaitoja, sillä siihen tekoäly ei pysty. Mutta yleisestikin vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot ovat aina olleet ja todennäköisesti tulevat jatkossakin olemaan tärkeitä taitoja. Usein ajatellaan ihmisen olevan joko ekstrovertti tai introvertti. Todellisuudessa noilla kahdella piirteellä ei välttämättä ole merkitystä vuorovaikutustaitojen hallinnassa. Myös vuorovaikutustaitoja voi harjoitella. Opettajan ja koulumaailman merkitys sosiaalisten taitojen harjoittamisessa on todella merkittävä. Myös empatiataitoja voidaan harjoitella aina varhaislapsuudesta aikuisiälle. Sosiaalisista suhteista saatava mielihyvä on luonnon kantokyvyn ulottumattomissa – toisin sanoen sille ei ole planetaarisia rajoja.
4) Systeemiajattelu ja ratkaisukeskeisyys
Maapallon eri osien keskinäisriippuvuus on lisääntynyt jo jonkin aikaa globalisaation seurauksena. Samalla tavalla YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat riippuvaisia toisistaan, jolloin yhteen tavoitteeseen pääsy edellyttää myös toisten tavoitteiden toteutumista. Keskinäisriippuvuus luo kompleksisia suhteita, joiden hahmottaminen vaatii systeemiajattelua. Samalla systeemiajattelu auttaa hyväksymään epävarmuuden, joka syntyy maailman monimutkaistumisesta ja nopeasta muutoksesta. Kompleksisuus vaikeuttaa myös ratkaisujen löytämistä, mutta systeemiajattelu saattaa olla osa ratkaisua.
Kuinka vaikuttaa tulevaisuuteen?
Tulevaisuus on kuitenkin alati muuttuva, ja sen ennustamista vaikeuttaa maailman kompleksisuus. Ainoat varmat tavat vaikuttaa tulevaisuuteen ovat tämän päivän tekomme. Jos tänään teen töitä paremman huomisen eteen, olen tehnyt voitavani. Kestävä tulevaisuus luodaan nyt – ei tulevaisuudessa.
Ei kuitenkaan voida olettaa jokaisen oppivan itsestään kestävän tulevaisuuden taitoja. Oppiminen on usein sosiaalinen prosessi tai vaatii vähintään jonkinlaista tukea ja ohjaamista. Siksi opettajien rooli kestävän tulevaisuuden luomisessa on merkittävä, sillä jokainen suomalainen nuori kulkee saman koulujärjestelmän läpi. Tarjoamalla koulussa eväät kestävän tulevaisuuden rakentamiseen moninkertaistamme hyvän vaikutuksen.
Transformer 2030 – Opettajat kestävän kehityksen muutosagentteina -hankkeen aikana lähes kaksisataa opettajaa pääsi täydennyskouluttautumaan kestävästä kehityksestä. Hanke on tarjonnut erilaisia sisällöllistä ja pedagogista osaamista YK:n Agenda 2030 tavoitteista sekä globaalista kansalaiskasvatuksesta.
Transformer 2030 -hanke huipentui marraskuun lopussa järjestettyyn seminaariin. Tapahtuman aikana pääsimme muun muassa ihailemaan koulutukseen osallistuneiden opettajien taitoja, kuulemaan kestävän kehityksen asiantuntijan Arto O. Salosen puheen sekä paneelikeskustelun kautta tutustumaan, mitä koulun eri toimijat näkevät koulun roolin kestävän tulevaisuuden rakentajana.
Mitä jos tulevaisuus huolettaa siksi, että laitamme sille suuria odotuksia suunnittelemalla asioita valmiiksi? Tapahtuvatko parhaat asiat toisinaan suunnittelematta? Ainakin itse uskon niin. Joskus elämä tuo eteen asioita, joista ei olisi aikaisempaa tulevaisuuskuvaa luodessaan osannut haaveillakaan.
Ehkä joskus voi antaa elämän kuljettaa ja nauttia sen tarjoamista asioista ja epävarmuuden tuomasta yllätyksellisyydestä.
Kirjoittaja on itse välillä pelonsekaisin tuntein tulevaisuuteensa suhtautuva opeopiskelija, joka kaikesta epävarmuudesta huolimatta on onnellinen nykyhetkessä. Osa tekstistä on jo julkaistu Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOLin blogissa lokakuussa.
