Blogi

Kiinnostaako vapaaehtoistyöleirin järjestäminen?

Teksti: Anna-Maija Sorjanen

Kansainväliselle vapaaehtoistyöleirille osallistuu kerralla 10-20 vapaaehtoisen ryhmä, joka työskentelee parin viikon ajan esimerkiksi kunnallisen nuorisotoimen, työpajan, paikallisen yhdistyksen, kylän tai muun yleishyödyllisen projektin hyväksi.

Työ voi olla lähes mitä tahansa työtä, joka ei vaadi erityisosaamista. Viime kesänä vapaaehtoiset mm. siistivät ympäristöä, rakensivat luontopolkua, tekivät maalaus- ja korjaustöitä. Työstä ei makseta palkkaa eikä päivärahaa, vaan vapaaehtoiset saavat ruoan ja majoituksen.

Viime vuosina on järjestetty myös työleirejä alaikäisille eli ns. teinileirejä esimerkiksi 16-18 -vuotiaille. Muualla Euroopassa järjestetään lisäksi ns. perheleirejä, joille osallistuvat vanhemmat lapsineen. Viimeistään tammikuun alussa on hyvä olla yhteydessä Allianssin nuorisovaihtoon, mikäli työleirin järjestäminen ensi kesänä kiinnostaa.

Yhteystiedot: tiina.hokkanen@alli.fi tai 020 755 2604.

Lisätietoja myös Allianssin verkkosivuilta.

Uusimmat artikkelit