Blogi

Globaalikasvatusta yhteistyössä Etelän kumppanin kanssa

Teksti: Sanna Rekola

Etelän kumppanijärjestön kanssa voi tehdä kehitysyhteistyön lisäksi myös globaalikasvatusta. Suomen Tinku toteutti Etvo-kumppaninsa Warmayallun kanssa ”Turvallinen maailma?” -valokuvanäyttelyn, joka koostuu suomalaisten ja perulaisten lasten ottamista valokuvista.

Vuonna 2008 toteutetun näyttelyn kuvat kertovat siitä, mikä lasten mielestä aiheuttaa turvallisuutta ja turvattomuutta. Perulaisten ja suomalaisten lasten kuvat kulkevat rinnakkain. Näyttely on ollut esillä lukuisissa paikoissa Perussa ja Suomessa. Parhaillaan näyttelyn löytää Helinä Rautavaaran museosta, jossa se on nähtävillä toukokuun loppuun saakka.
Valokuvanäyttelyn lisäksi Tinku ja Warmayllu työstävät yhteistyössä globaalikasvatusjulkaisua suomalaisille opettajille. Tarkoitus on antaa opettajille eväitä käsitellä toisenlaista kulttuuria ja todellisuutta luokkahuoneessa oppilaita osallistaen. Koulut voivat lainata myös näyttelyä. Näyttelyn mukana toimitetaan opettajille materiaalipaketti, joka sisältää tausta-aineiston lisäksi tehtäviä oppilaille.
Perussa Tinkun kumppanijärjestö on jatkanut valokuvatyöpajojen järjestämistä näyttelyn valmistumisen jälkeenkin. Työpajat ovat tehokas globaalikasvatuksen keino.
Tinku on suomalainen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on lisätä Andien kulttuurien tuntemusta. Warmayllun ja Tinkun väliset kulttuurienvälisyyskasvatusprojektit perustuvat erilaisiin taidemuotoihin ja taidekasvatukseen. Tinkun vapaaehtoiseksi voi lähteä Kepan koordinoiman Etelän vapaaehtoisohjelma Etvon kautta.
Kepta tarjoaa neuvontaa globaalikasvatusta suunnitteleville järjestöille.
Lue lisää:

Perulaisten ja suomalaisten lasten valokuvat keskustelevat -artikkeli Etvon sivulta
Näyttelyn viralliset sivut: Pelko ja turva – suomalaisten ja perulaisten koululaisten valokuvia
Suomen Tinku
Helinä Rautavaaran museo
Tilaa näyttely: info@tinku.fi
Warmayllu – Etvon kohdejärjestöt Perussa

Uusimmat artikkelit