Blogi

Hyvää vapaaehtoistoiminnan viikkoa!

Teksti: Sanna Rekola

Tällä viikolla 30.11.-6.12.2009 juhlitaan kansallista vapaaehtoistoiminnan viikkoa. Viikon aikana on tarjolla vapaaehtoistoimintaan liittyviä tapahtumia ympäri maata.

Kansalaisareena kutsuu ihmisiä juhlimaan vapaaehtoistoiminnan viikkoa. Viikon aikana vapaaehtoistoiminta näkyy moni eri tavoin ympäri Suomea. Kansalaisareenan koordinoima valtakunnallinen vapaaehtoistyön verkosto järjestää muun muassa:

Yleisötapahtumia
Rekrytointimessuja
Verkostoitumistapahtumia
Osallistumiseen ja aktiivisuuteen herätteleviä tempauksia
Tiedotustilaisuuksia
Vapaaehtoisten palkitsemisjuhlia
Tulevaisuusseminaareja
Päättäjiin vaikuttamista

Tutustu viikon ohjelmaan Kansalaisareenan verkkosivulla!
Voit myös itse järjestää ohjelmaa omalla paikkakunnallasi vapaaehtoistyön esille tuomiseksi. Kansalaisareena kokoaa verkkosivuilleen eri paikkakuntien tapahtumat ja tekee valtakunnallista tiedottamis- ja vaikuttamistyötä. Verkkosivulle on myös koottu valmiita ideoita tapahtumille.
Vapaaehtoistoiminnan viikko huipentuu juhlaseminaariin
Juhlaviikon lopulla, perjantaina 4.12.2009 järjestetään juhlaseminaari, jonka teemana on ”Vapaaehtoisuus Euroopassa”. Tilaisuuden juhlapuhujana vierailee Dr Mike Nussbaum, joka on toiminut seitsemän vuotta Volunteering England –organisaation hallituksen puheenjohtajana. Juhlaseminaarin ilmoittautumislomake ja ohjelma löytyvät Kansalaisareenan verkkosivulta.
Haasta kansanedustaja päiväksi vapaaehtoistyöhön vuonna 2010
Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä on ollut aktiivinen juhlaviikon kynnyksellä: he ovat haastaneet edustajakollegansa tekemään vapaaehtoistoimintaa yhden päivän ajan ensi vuoden aikana.
Kansalaisareena kehottaa järjestöjä olemaan yhteydessä oman alueen kansanedustajaan ja tarjoamaan hänelle konkreettinen, päivän mittainen vapaaehtoistehtävä. Kansanedustajan rekrytoiminen vapaaehtoistyöhön on mainio mahdollisuus saada vapaaehtoistoiminnalle näkyvyyttä!
Suomalaiset ovat aktiivista järjestökansaa, joten meillä on syytä juhlia!

Lisätietoa: www.kansalaisareena.fi

Uusimmat artikkelit