Blogi

Lähetä postia ministerille!

Teksti: Sanna Rekola

Maaliskuun lopulla Suomen hallitus päättää kehitysyhteistyövaroista vuosille 2011-2014. Viime elokuussa alkanut leikkauskierre on nyt saatava katkaistua. Osallistu Postia ministerille -kampanjaan!

Postia ministerille! -tempaus muistuttaa pääministeri Matti Vanhasta ja valtiovarainministeri Jyrki Kataista siitä, että kriisien koettelemat kehitysmaat tarvitsevat tukea kipeästi juuri nyt. Suomi ei saa maksattaa talouden taantuman laskua maailman köyhimmillä.
Suomi suunnittelee myös kirjaavansa jopa poiskäännytetyistä
turvapaikanhakijoista Suomessa aiheutuvia kuluja kehitysavukseen. Suomi on ollut tähän asti kehitysavun pienimpiä paisuttelijoita, mutta onko linjamme muuttumassa, pohditaan Kepan tuoreessa Aitoa apua
-ajankohtaiskatsauksessa.
Kirjoita sinäkin ministereille ja kerro mielipiteesi! Kortteja voi lähettää 22.3.2010 pidettäviin budjettikehysneuvotteluihin asti.
Näin osallistut:
1. Ota kaksi mitä tahansa postikorttia laatikostasi tai osta lähimmästä
kaupasta (kaksi korttia kullekin osallistujalle) . Mitä hauskempi kortti
sen parempi!
2. Pyydä muitakin mukaan: vie kortteja kokoukseen tai järjestä
tempauspöytä työpaikalla tai koulussa.
3. Kirjoita kumpaankin korttiin lyhyt viesti kehitysyhteistyövarojen
puolesta. Esimerkiksi:

Ei maksateta taantuman laskua maailman köyhimmillä
Jyrkkä EI kehitysyhteistyöleikkauksille
Muista 0,7 – kehitysmaat tarvitsevat meitä juuri nyt!
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta haluaa tukea kehitysmaita, jotta ne selviävät talouskriisistä. Toivon, että kuuntelet kansan mielipidettä.
Kehitysyhteistyövarat nousuun! – Nyt on huono aika peräytyä annetuista lupauksista
Kehitysyhteistyön varoja ei saa käyttää Suomen pakolaismenoihin.
Pidetään kiinni annetuista apusitoumuksista!

Ajatuksia korttiteksteiksi löydät myös kampanjan tavoitteista
http://www.globbarit.fi/tempaukset/postia_ministerille/tavoitteet
4. Lisää allekirjoitus ja kotipaikkakuntasi
5. Lähetä kortit postimerkillä varustettuina ministereille:
pääministeri Matti Vanhanen
Valtioneuvoston kanslia
PL 23
00023 Valtioneuvosto
valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Valtiovarainministeriö
PL 28
00023 Valtioneuvosto
Jos toimit jossain järjestössä, voit pyytää kortin allekirjoittajaksi
myös järjestönne parissa toimivia julkisuuden henkilöitä, joiden sanalla
arvioit olevan painoarvoa pääministerin ja valtiovarainministerin silmissä.
6. Kerro korttitempauksesta myös muille esimerkiksi
järjestösi/oppilaitoksesi sähköpostilistoilla, verkkosivuilla tai
jäsenlehdessä.
Tarkemmat ohjeet löydät tempaussivulta: http://www.globbarit.fi/tempaukset/postia_ministerille
Lisätietoa:

kampanjakoordinaattori Outi Hannulalta
(outi.hannula@kepa.fi, 09 5842 3225) sekä www.globbarit.fi
Kepan tiedote aiheesta www.kepa.fi/uutiset/7584/
Uunituore julkaisu Aitoa apua (pdf)

 

Uusimmat artikkelit