Teksti: Sanna Rekola
Perjantaina 4.11. vietetään Nenäpäivää. Nenäpäivänä kerätään varoja maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten hyväksi ja tutustutaan elämään kehitysmaissa. Hulluttele sinäkin hyvän asian puolesta!
Nenäpäivää voivat viettää kaikki: yksityiset henkilöit, koulut, työpaikat, seurakunnat, yhteisöt ja yritykset. Nenäpäivänä voi esimerkiksi järjestää liikuntatempauksen tai haastaa työporukan pöljäilemään.
Myös kouluissa ja päiväkodeissa on helppo nenäillä. Lapset ja nuoret on helppo houkutella hulluttelemaan hyvän asian puolesta. Samalla heidän kanssaan voi keskustella kehitysmaiden tilanteesta, lapsen oikeuksista, tasa-arvosta, myötätunnosta ja oikeudenmukaisuudesta. Nenäpäivän verkkosivulle on koottu valmiita opetusmateriaaleja aiheiden käsittelyyn.
Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Sen ovat vuonna 2004 perustaneet Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen UNICEF. Säätiön toiminnassa ovat mukana myös Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja SASK. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan. Lisäksi Nenäpäivä saa ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroista tiedotustukea kehitysyhteistyöstä tiedottamiseen.
Vuonna 2010 Nenäpäivä keräsi 1,9 miljoonaa euroa. Suomalaisten avulla tuhannet lapset pääsevät kouluun, saavat suojaa hiv-tartunnalta tai nukkuvat yönsä turvassa malariaverkon alla. Nenäpäivä-keräys on käynnissä vuoden loppuun.
Lisätietoa:
Vinkkejä Nenäpäivän viettämiseen
Nenäpäivän opetusmateriaalit
Nenäpäivän avustuskohteet