Blogi

Osallistu Reilun kaupan maaotteluun pitämällä kahvitauko 20.10.!

Teksti: Sanna Rekola

Reilun kaupan viikot järjestetään tänä vuonna viikoilla 43 ja 44. Viikkojen päätapahtuma on Reilun kaupan maaottelu, johon osallistuvat Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Maaottelussa kilpaillaan siitä, mikä maa saa innostettua eniten osallistujia ottelupäivän aikana reilulle tauolle.

Reilut tauot ovat tapahtumia tai tempauksia, joissa käytetään Reilun kaupan tuotteita ja jotka järjestetään maaottelupäivänä 20.10. klo 8 – 20 välisenä aikana. Reiluilla tauoilla tuetaan kehitysmaiden tuottajien toimeentuloa ja tutustutetaan yhä useampi pohjoismaalainen Reiluun kauppaan.
Reilun kaupan maaotteluun pääsee mukaan joko järjestämällä oman reilun tauon tai osallistumalla jonkun muun järjestämään taukoon. Reilun kaupan maaottelu haastaakin työpaikat, oppilaitokset, kerhot, yhdistykset ja muut yhteisöt käyttämään Reilun kaupan tuotteita. Kuka tahansa voi järjestää oman reilun tauon ja kutsua ystävät ja kollegat mukaan.
Mukaan maaotteluun voi ilmoittautua kilpailun verkkosivulla. Ilmoittamalla oman yhteisösi kilpailuun, olet mukana johdattamassa Suomea maaotteluvoittoon! Samalla voit itsekin voittaa: maaottelun verkkosivulla järjestetään yleisöäänestys Suomen reiluimmasta tauosta, ja kolme eniten ääniä saanutta taukoa palkitaan.
Reilun kaupan maaottelun internetsivuilla voi myös haastaa muita henkilöitä tai tahoja järjestämään reiluja taukoja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa.
Wayne’s Coffee ja Coffee House -kahvilaketjut ovat jo haastaneet toisensa pitämään reiluja taukoja kaikissa kahviloissaan. SAK on haastanut pohjoismaiset palkansaajajärjestöt mukaan maaotteluun. Myös Suomen luonnonsuojeluliitto on haastanut pohjoismaiset sisarjärjestönsä. Suomen World Vision -kummit osallistuvat maaotteluun järjestämällä omia reiluja taukoja. Näyttäviä reiluja taukoja järjestetään myös Reilun kaupan kaupungeissa, joita Suomessa ovat Pori, Tampere ja Espoo.
Viime vuoden Reilun kaupan viikkojen päätapahtumaan Maailman suurimpaan Reilun kaupan kahvitaukoon osallistui yli 52 000 ihmistä yli tuhannella yksittäisellä kahvitauolla ympäri Suomea. Tänä vuonna halutaan vieläkin useampi Reilun kaupan ystävä mukaan ja tehdä Suomesta maaottelun mestari.

Lisätietoja: www.fairtradechallenge.org/

Uusimmat artikkelit