Blogi

Osallistu Reilun kaupan markkinoille

Tervetuloa näytteilleasettajaksi valtakunnallisille Reilun kaupan markkinoille Ylivieskan Liikuntakeskukseen 15. -16. toukokuuta, 2009!

Oulun eteläisen alueen maailmankauppayhdistys ry järjestää Maailmankauppojen liiton ja muiden yhteistyökumppaniensa kanssa Suomen kahdeksannet valtakunnalliset Reilun kaupan markkinat Ylivieskan Liikuntakeskuksessa 15.-16. toukokuuta 2009. Paikalle odotetaan kahden päivän aikana 2000 kävijää.

Ylivieskan markkinoiden teemana on ”Vaatteet ja aatteet”, joten ohjelma tulee keskittymään Reilun kaupan tekstiilien sekä alueemme paikallisten käsityöläisten töiden ympärille. Toiveissamme on saada paikalle myös intialaisia Bethany Colonyn käsityöläisyhteisön jäseniä kertomaan arjestaan ja antamaan työnäytöksiä. Liikuntakeskuksen lavalla on tarjolla monipuolista ohjelmaa: mm. Reilu muotinäytös, tietoiskuja ja kulttuuritarjontaa.

Markkinoille ilmoittautuneet näytteilleasettajat näkyvät markkinoiden nettisivuilla sekä toukokuussa ilmestyvässä Maailmankauppalehdessä, joka jaetaan suurjakeluna Ylivieskaan ja lähikuntiin. Näytteilleasettajia pyydetään kirjoittamaan tätä varten pieni esittely itsestään ilmoittautumislomakkeeseen. Voitte myös varata mainostilaa Maailmankauppalehdestä. Lisätietoja allekirjoittaneelta.

Mukaan?
Olet tervetullut mukaan näytteilleasettajaksi, jos yhdistyksesi/yrityksesi/toimintasi edistää oikeudenmukaista kaupankäyntiä tai kestävää kehitystä. Näytteilleasettajilta toivomme heittäytymistä markkinoiden henkeen, niin että tapahtumasta tulisi sekä iloinen, että tiedottava kokonaisuus. Erilaisten kilpailuiden ja piristysruiskeiden järjestäminen sekä esitteiden jakaminen omalla esittelypaikalla on sallittua ja suorastaan suositeltavaa. Järjestäjällä ja näytteilleasettajaryhmillä on mahdollisuus myös tiedottaa toiminnastaan lavalla kulttuuriohjelman lomassa. Järjestäjä varaa itselleen yksinoikeuden kahvilan pitämiseen.
Paikkamaksu Liikuntakeskuksessa kahdeksi päiväksi pe 15.5. kello 12–18 ja la 16.5. kello 10–16.
40€

Tuotemyyjille

35€

Esittelijöille, jotka eivät myy mitään
Jos et tuo omaa mukanasi omaa pöytää, varaa haluamasi kokoinen pöytä. Saatavilla kahta kokoa:
– 80 x 150 cm
– noin 90 x 250 cm
Jos tarvitset pöydän, olisi toivottavaa, että otat mukaasi liinan/liinoja pöydän peitoksi.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen markkinakoordinaattori Anu Ainasojalle (yhteystiedot kirjeen lopussa) sähköpostitse tai puhelimitse. Kun olemme saaneet ilmoittautumisenne, lähetämme ilmoittautumisvahvistuksen ja laskun. Jos osallistumismaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä luovutamme paikan toiselle näytteilleasettajalle.
Paikat

Ilmoittautumisjärjestys, markkinoiden teemat ja näytteilleasettajien toivomukset vaikuttavat paikan määräytymiseen. Ilmoita myös mahdollisesta sähkön tarpeestasi.
Yöpyminen
Hotelli Käenpesä
Motelli Tuulentupa

Myös Liikuntakeskuksen lattialla on mahdollista yöpyä. Siinä tapauksessa
patja ja petivaatteet mukaan. Kerro tästä ilmoittautumisesi yhteydessä!
Järjestäjä
Oulun eteläisen alueen maailmankauppayhdistys ry, Kirvesmiehentie 60, 84880 Ylivieska

Lisätiedot
Markkinakoordinaattori Anu Ainasoja, p. 046-6811392,
reilutmarkkinat@gmail.com
www.maailmankaupat.fi 
www.reilutmarkkinat.net

Uusimmat artikkelit