Blogi

Repu etsii kouluvierailijoita

Teksti: Sanna Rekola

Oikeudenmukaisemman maailmankaupan ja kestävien tuotantotapojen puolesta kampanjoiva vapaaehtoisjärjestö Reilun kaupan puolesta Repu ry hakee kouluvierailijoita vetämään työpajoja maailmankaupan ongelmista sekä vastuullisen kuluttamisen ja kansalaisvaikuttamisen teemoista.

Työpajat on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille. Kouluvierailuja toteutetaan syyslukukaudella 2010 ja mahdollisesti myös vuonna 2011.
Kouluvierailijalle maksetaan matkakulut ja matkan kestäessä yli 6 tuntia puolipäiväraha (16 euroa). Kouluvierailijat saavat myös työstään todistuksen. Kouluvierailut sopivat opiskelijoille ja muille, jotka voivat silloin tällöin irrottautua päivisin muutaman tunnin kouluvierailulle. Kouluvierailijoita haetaan ympäri Suomea.
Kouluvierailut liittyvät Repun Globaalin kuluttajan ajokortti -hankkeeseen, jonka oppimateriaalit ovat käytössä noin 200 koulussa ympäri Suomea. Kouluvierailut pohjaavat hankkeen materiaaleihin sekä Repun tämänhetkisiin kampanjoihin vaate- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon ongelmista sekä vastuullisen kuluttamisen edistämiseen mm. reilun kaupan avulla.
Odotamme kouluvierailijoilta kiinnostusta aihepiiriä kohtaan, mutta valmis asiantuntija ei tarvitse olla. Lisäksi edellytämme kiinnostusta nuorten kanssa toimimiseen ja kouluyhteistyöhön.
Kouluvierailijoille järjestetään koulutus Helsingissä la-su 28.-29.8. Koulutus on ilmainen ja sinne maksetaan matkakulut halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan. Koulutuksessa tarjotaan myös ruoat ja tarvittaessa majoitus.
Koulutus antaa vierailuilla tarvittavan tietopohjan ja siellä harjoitellaan toiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, joita kouluvierailuilla suositellaan käytettävän. Osallistujat saavat koulutuksesta itselleen materiaalipaketin vierailujen tueksi. Kouluvierailut ovat osa Globaalin kuluttajan ajokortti –hanketta (www.repu.fi/kouluille), joka toteutetaan ulkoministeriön tuella 2009-2010.
Kouluvierailijaksi haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka lähetetään 13.8. mennessä sähköpostitse osoitteeseen: gka(a)repu.fi. Kerro hakemuksessasi, miksi haluat kouluvierailijaksi ja millä alueella olisit valmis kouluvierailuja tekemään.
Lisätietoja kouluvierailijaksi hakemisesta, koulutuksesta ja vierailuista: projektikoordinaattori Anni Välikangas, anni(a)repu.fi, p. 044 534 8467.

Uusimmat artikkelit