Blogi

Tuaregien kulttuuri esittäytyy Etnosoi!-festivaaleilla

Teksti: Sanna Rekola

Etnosoi!n lauantain pääesiintyjä saapuu Nigeristä. Tuaregeista ja wodaabe-heimon jäsenistä koostuvan Etran Finatawan konsertin lisäksi tarjolla myös tietoa tuaregien kulttuurista ja nykytilanteesta.

Niger on YK:n listoilla yhdeksi maailman köyhimmistä luokiteltu valtio, joka kärsii äärimmäisestä kuivuudesta, nälänhädästä, räjähdysmäisesti kasvavasta väestöstä ja poliittisista levottomuuksista. Tuaregit ovat Nigerissä vähemmistö.

Nigerin valtion ulkomaisille firmoille myymien uraanin louhintaoikeuksien vuoksi tuaregeja on häädetty asuinalueiltaan ja monen tuaregin ainoa elinkeino, kamelien ja vuohien laiduntaminen, on käynyt mahdottomaksi. Tuaregien mahdollisuudet vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon ovat vähäiset ja jännittynyt tilanne on kärjistynyt useisiin yhteenottoihin tuaregien kapinallisjärjestö MNJ:n ja Nigerin armeijan välillä.

Näin äärimmäisissä olosuhteissa on syntynyt tuaregi- ja wodaabe-heimojen jäsenistä koostuva yhtye Etran Finatawa. Kahden nomadiheimon yhtymä ei ole hieno pelkästään musiikillisesti, vaan myös symbolisesti, sillä heimojen rinnakkaiselo Nigerissä ei ole ollut pelkästään sopuisaa vähäisistä luonnonvaroista taisteltaessa.

Ennen Etran Finatawan lauantaista konserttia on perjantaina mahdollisuus kuulla lisää tuaregien historiasta, kulttuurista ja nykytilanteesta Kirjasto 10:n avoimella yleisöluennolla, jossa on puhumassa Hanna Yikona tuaregien asioita ajavasta Afous Afous ry:stä. Yhdistys esittäytyy myös Kulttuuriareena Glorian aulassa sekä perjantain että lauantain Etnosoi!-konserttien yhteydessä.

Lisätietoja: www.globalmusic.fi/etnosoi
Tuotanto: Maailman musiikin keskus yhteistyössä ulkoministeriön ja Ranskan kulttuurikeskuksen kanssa

Uusimmat artikkelit