Teksti: Anna-Sofia Joro
Aktiivisiksi kansalaisiksi opitaan jo nuorena. Erilaiset vaikuttamisen tavat ja kansalaistoiminta tulevat monille tutuksi koulussa. Tukea opetukseen tarjoavat kansalaisjärjestöt, jotka esittelevät toimintaansa Kansalaisvaikuttamisen torilla Educassa. Sekä Suomen hallitusohjelma että Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ohjaavat kansalaisjärjestöjä ja kouluja tiiviimpään yhteistyöhön.
”Järjestöjen keskeinen tavoite on tukea lasten ja nuorten kasvua aktiiviseen kansalaisuuteen”, kertoo järjestökoordinaattori Sanna Rekola Kepa ry:stä. Hän koordinoi Kepassa globaalikasvatusverkostoa, johon kuuluvia toimijoita voi kohdata Educassa Kansalaisvaikuttamisen torilla. ”Osallistuminen ja vaikuttaminen tulevat esille keskeisinä elementteinä kaikessa järjestöjen kouluyhteistyössä.”
Tiedon ja opetusmateriaalien lisäksi järjestöt kehittävät jatkuvasti uusia, pedagogisesti laadukkaita opetusmenetelmiä ja tarjoavat opettajille monipuolista koulutusta. Useimmissa järjestöissä kouluyhteistyöstä vastaavat opetusalan ammattilaiset, jotka tuntevat hyvin opetustyön todellisuuden ja suunnittelevat toimintansa tukemaan opetussuunnitelmien tavoitteita.
Suomen hallitusohjelmassa kansalaisjärjestöille luvataan luoda nykyistä avoimemmat mahdollisuudet esitellä toimintaansa kouluissa. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa vuosille 2012-2015 lasten ja nuorten halutaan kasvavan aktiivisiksi ja yhteisvastuullisiksi maailmankansalaisiksi. Kansalaisjärjestöjen tuki opetukselle nähdään erittäin tärkeänä.
”Kansalaisjärjestöt ovat kouluille monipuolinen asiantuntijaresurssi ja yhteistyökumppani. Järjestöt tarjoavat tietoa ajankohtaisista asioista, joita oppikirjat eivät aina huomioi riittävän nopeasti ja tarttuvat teemoihin, joista muuten voi olla vaikea löytää tietoa”, Rekola toteaa.
Kansalaisvaikuttamisen torilla Educassa toimintaansa esittelee 28 järjestöä, jotka toimivat globaalin oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseksi.
Lisätietoja:
Järjestökoordinaattori Sanna Rekola, Kepa ry sanna.rekola@kepa.fi / 09 584 23 271
Kansalaisvaikuttamisen tori