Blogi

UM:n Kehityspoliittinen kansalaisyhteiskuntalinjaus on valmistunut

Teksti: Sanna Rekola

Ulkoministeriön Kehityspoliittinen kansalaisyhteiskuntalinjaus on valmistunut. Sitä valmisteltiin aktiivisesti viime talven ja kevään aikana tiiviissä yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa.

Linjauksen mukaan ulkoasiainministeriö pitää tärkeänä kotimaassa tehtävää toimintaa, joka edistää globaalia vastuuta, lisää kansalaisten tukea kehitysyhteistyölle ja edistää sen tunnettavuutta sekä vastaa omalta osaltaan kansalaisten oikeuteen saada tietoa kehitykseen ja kehitysmaihin liittyvistä teemoista.
Linjauksessa todetaan, että kotimaisen kehitysviestinnän ja -kasvatuksen kentässä kansalaisyhteiskunnan toimijoilla
on aktiivinen rooli. Ministeriö tukee jatkossakin kansalaisjärjestöjen viestintä- ja kehityskasvatustoimintaa.
Linjauksessa muistutetaan, että myös kehitysyhteistyötä tekevillä järjestöillä on mahdollisuus käyttää hankkeestaan tiedottamiseen viisi prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Myös kumppanuusjärjestöjä muistutetaan mahdollisuudesta kehityskasvatukseen ja viestintään ministeriön ohjelmatuella.
Linjauksen julkistamistilaisuus pidetään kansalaisjärjestöseminaarin yhteydessä tiistaina 2. marraskuuta 2010. Tilaisuudessa eri sidosryhmillä on mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia linjaukseen ja sen valmisteluprosessiin liittyvistä asioista.
Lisätietoa:

Kehityspoliittinen kansalaisyhteiskuntalinjaus
Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöseminaari

Uusimmat artikkelit