Blogi

Vaikuta valokuvin!

Teksti: Katja Hintikainen

”Maailmanparannus ei vaadi ihmetekoja. Se vaatii valokuvia.” Näin väittää globbareiden kampanja. Maailmanparannus ei selvästikään ole mahdoton tehtävä, jos siihen riittää kamera ja ripaus taiteellista näkemystä.
Kuvia Suomesta -valokuvakilpailu etsii valokuvia eripuolilta Suomea. Voittajavalokuvat pääsevät kuvitukseksi globbarien postikortteihin, joita jaetaan yleisötapahtumissa ympäri maata.
Voittajavalokuvin koristeltuihin postikortteihin kerätään kansalaisten terveisiä, joilla kannustetaan suomalaisia kansanedustajia toimimaan aktiivisesti paremman maailman
puolesta. Korttiterveiset luovutetaan päättäjille eduskuntavaalien jälkeen keväällä 2011.
Kerro kuvin tärkeistä hetkistä ja ihmisistä, paikoista, retkistä tai hulluista tempauksista. Anna paikallisuuden näkyä! Kilpailun teema, ”Hyvä Suomi”, saa näkyä kuvaajan omien valintojen mukaisesti. Lisää oivaltavia, hauskoja tai tunnelmallisia valokuvia kaivataan erityisesti Ahvenanmaalta, Savosta ja Pohjois-Karjalasta.
Nyt kannattaa siis kaivaa vanhoja kuvavarastojaan tai lähteä keväiselle kotiseuturetkelle kameran kainalossa. Osallistumisaikaa on 25.4. saakka. Voittajakuvat valitaan toukokuun alussa.
Lue lisää globbareista ja valokuvakilpailusta:
www.globbarit.fi/tempaukset/kuvia_suomesta
 
 
 
 

Uusimmat artikkelit