Teksti: Sanna Rekola
Kaikkiaan 73 kansalaisjärjestöä saa vuonna 2012 ulkoasiainministeriön myöntämää valtionavustusta 78 viestintä- ja kehityskasvatushankkeeseen. Tuen yhteismäärä on reilu kaksi miljoonaa euroa.
Tukea haki yhteensä 94 järjestöä 103 hankkeeseen. Hakemusten yhteissumma oli noin 3,2 miljoonaa euroa.
Myöntöperusteina olivat muun muassa:
hankkeen viesti ja konkreettinen sisältö ovat hyvin määriteltyjä
hankkeella on riittävän suuri vaikuttavuus ja siinä on riittävä kehitysnäkökulma
kohderyhmä on selkeä ja kooltaan suhteutettu kustannuksiin ja toteutustapaan
hankkeen tavoitteet, toteuttamiskeinot ja toivotut tulokset ovat selkeästi määriteltyjä
tavoitteiden saavuttamiseksi käytettävä tiedottaminen on kustannustehokasta
järjestö on sitoutunut hankkeeseen ja sillä on edellytykset hankkeen toteuttamiseen
järjestön edellisten vuosien raportointi on kunnossa
Hankkeista 30 oli selkeästi kasvatuksellisia, mutta myös moniin ensisijaisesti viestinnällisiin hankkeisiin liittyi kasvatuksellista tavoitteenasettelua. Kaksivuotista tukea myönnettiin seitsemälle järjestölle yhteensä 609 000 euroa.
Lisätietoa:
Ulkoministeriön tiedote ja tukipäätökset: Järjestöille tukea viestintään ja kehityskasvatukseen 2012
Leila Riitaoja, puh. (09) 160 55193, sähköposti: leila.riitaoja@formin.fi
Kepan neuvonta: vkkneuvonta@kepa.fi / 09 584 23 271