Miten meihin vaikutetaan? -oppituntimateriaali on laaja ja monipuolinen tuntisuunnitelma yläkouluihin ja lukioihin. Materiaali sisältää kuusi kriittistä medialukutaitoa käsittelevää oppituntia, ja sen tavoitteena on tukea nuorten monilukutaidon kehittymistä.
Miten meihin vaikutetaan? -oppimateriaali on monipuolinen tuntisuunnitelma kriittisestä medialukutaidoista. Yläkoulujen ja toisen asteen opetukseen suunnattu materiaali on moniosainen oppituntikokonaisuus, jonka tavoitteena on tukea nuorten monilukutaidon ja etenkin kriittisen medialukutaidon kehittymistä. Oppitunneilla opiskellaan mm. mediavaikuttamisen monia eri muotoja, vaikuttamisen tekniikoita ja tunnistamista, mediasisältöjen levittämisen vastuita sekä vihapuhetta, populismia, mainontaa ja kriittisyyttä mediasisältöjä kohtaan. Tuntisuunnitelmat ovat laajoja kokonaisuuksia, joissa on mukana paljon harjoituksia ja yhteistoiminnallisia menetelmiä sekä oheismateriaalia, esimerkiksi videoita ja linkkivinkkejä. Harjoituksia voi myös käyttää yksittäin ja hyödyntää esimerkiksi nuorisotyössä.
Oppimateriaali on tuotettu osana Mind Over Media -hanketta. Materiaalin on tuottanut Katri Schroderus, Mediakasvatusseura ry.