Kuvituskuva.
Kuva: Financial Growth, Plant on pile coins with cityscape background
Artikkeli

UM:n VGK-tukipäätökset vuosille 2021-2022 julkaistu – hienoja uutisia globaalikasvatuksen ja kehitysviestinnän kentälle

Ulkoministeriö on myöntänyt 2,17 miljoonaa euroa kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeille vuosille 2021-2022. Tukea haettiin syksyllä päättyneellä hakukierroksella yhteensä 27:lle hankkeelle, joista 19 sai rahoituksen. Tukea myönnettiin lähes 700 000 euroa enemmän, kuin edellisellä hakukierroksella vuonna 2018.

Kuva: Khongtham / iStock

Talvilomien kynnyksellä saatiin hyviä uutisia globaalikasvatus- ja kehitysviestintäkentälle, kun ulkoministeriö julkaisi perjantaina 19.2. syksyn VGK-hakukierroksen odotetut päätökset. Viestintä- ja globaalikasvatustukea myönnettiin 19 järjestön hankkeelle yhteensä 2,17 miljoonaa euroa. Kaikki tukea saaneet järjestöt ja hankkeet ovat nähtävissä ministeriön verkkosivuilta. Ministeriö on lähettänyt päätökset perusteluineen ja mahdollisine erityisehtoineen myös suoraan tukea hakeneille sähköisen asioinnin kautta.

VGK-tuella rahoitetaan järjestöjen hankkeita, jotka lisäävät ymmärrystä globaaleista kehityskysymyksistä, vahvistavat kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavia tietoja ja taitoja sekä kannustavat suomalaisia globaaliin vastuuseen. Tällä hakukierroksella rahoitusta saaneissa hankkeissa muun muassa edistetään vastuullista liiketoimintaa, koulutetaan media-alan opiskelijoita ja kannustetaan eri-ikäisiä suomalaisia niin harrastustoiminnassa, koulumaailmassa kuin vapaan sivistystyön kentällä aktiiviseen maailmankansalaisuuteen.

Järjestöjen hankkeista hyötyvät eri-ikäiset ihmiset aina varhaiskasvatuksesta senioreihin ja media-alan opiskelijoista museokävijöihin ja yritysjohtajiin.

VGK-tuen kehittämistä tulee jatkaa evaluaation suositusten pohjalta

Syksyllä päättyneellä hakukierroksella VGK-tukea haki yhteensä 27 järjestöä. Sekä hakijoissa että tuen saajissa oli mukana niin pieniä kuin suurempiakin järjestöjä sekä aiemmin rahoitusta saaneita ja uusia hakijoita. Rahoitusta sai edelliseen hakukierrokseen nähden nyt viisi järjestöä enemmän ja tuen määrä nousi noin 700 000 eurolla vuodesta 2018.

”Nämä ovat hienoja uutisia! Monelle pienelle järjestölle VGK-tuki on globaalikasvatus- ja kehitysviestintätyön elinehto. Tarve näiden kysymysten käsittelylle on juuri nyt yhteiskunnassamme erittäin suuri. Pienillä resursseilla ei tietenkään voida kattaa kaikkea tarvetta, mutta suunta on oikea”, kertoo Fingon globaalikasvatuksen asiantuntija Anna Kivimäki-Pelluz.

Syksyllä julkaistu ulkoministeriön teettämä VGK-tuen evaluaatio (pdf) osoittaa, että moniäänisen kansalaisyhteiskunnan ja hanketyön tukeminen on myös vaikuttavuuden näkökulmasta keskeistä, sillä siten saadaan avattua suomalaisille monipuolisia näkökulmia kehityskysymyksiin ja globaaliin toimijuuteen.

”Jatkossakin on varmistettava, että yhä monimuotoisempi kansalaisyhteiskuntatoimijoiden joukko pystyy hakemaan ja saamaan toiminnalleen rahoitusta. Tuen kehittämisessä on myös tärkeää huomioida, että innovatiivinen toiminta, uusien kumppanuuksien rakentaminen ja vaikuttavien tulosten aikaansaaminen vaativat aikaa, resursseja ja tuen jatkuvuutta. On hienoa, että VGK-tuen kehittämiseen on tartuttu, ja että kehittäminen jatkuu myös pitkällä tähtäimellä evaluaation suositusten pohjalta”, Kivimäki-Pelluz sanoo.

Fingo tarjoaa sekä rahoitusta saaneille että rahoitusta tällä hakukierroksella vaille jääneille järjestöille tukea ja neuvontaa.

Lisätietoa:
Anna Kivimäki-Pelluz, anna.kivimaki-peluz@fingo.fi, asiantuntija, globaalikasvatus

VGK-tukipäätökset:

Uusimmat artikkelit