Teksti: Sanna Rekola
Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut 650 000 euroa valtionavustuksina monikulttuurisuuden tukemiseen, rasismin vastaiseen työhön sekä maahanmuuttajien kotouttamiseen taiteen ja kulttuurin avulla.
OKM:n tiedotteessa ministeri Stefan Wallin korosti, että on tärkeätä vahvistaa hyviä etnisiä suhteita yhteiskunnassa, jotta maahanmuuttoon liittyvä hämmennys ja pelko hälvenisivät. Maahanmuutto ja maastamuutto ovat normaaleja nykypäivän ilmiöitä.
Keskeisiä avustusten saajia olivat kieli- ja kulttuurivähemmistöjen, kuten maahanmuuttajien ja romanien yhdistykset. Vähemmistöryhmien lisäksi määrärahasta myönnettiin tukea suomalaisten kansalaisjärjestöjen rasismin vastaiselle ja suvaitsevaisuutta edistävälle toiminnalle.
Monet maahanmuuttajaryhmät ovat perustaneet yhdistyksiä, jotka järjestävät monipuolista kulttuuritoimintaa. Siten myös tarve avustaa yhdistysten toimintaa on kasvanut. Taiteellisen toiminnan lisäksi avustuksia myönnettiin mm. maahanmuuttajalasten ja -nuorten kerhotoimintaan, teatteritoimintaan, radio-ohjelmien tekemiseen sekä eri kulttuurien esittelemiseen suomalaisille.
Avustusten hakijoita oli yhteensä 178, joista tukea sai 98 hakijaa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovarojen taiteen tukemiseen osoitetuista määrärahoista.
Lisätietoja:
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote
Myönnöt 2011